TOINEN LUKU
Houyhnhnm vie tekijän taloonsa. Taloa kuvaillaan. Kuinka tekijä otetaan vastaan. Houyhnhnmein ravinto. Tekijä on pahassa pulassa, kun puuttuu ruokaa; vihdoin asia autetaan. Hänen ateriansa tässä maassa.
Kuljettuamme suunnilleen kolme peninkulmaa saavuimme eräänlaisen pitkän rakennuksen luo. Sen muodostivat maahan isketyt paalut, joiden väliin oli rakennettu risuaita; katto oli matala ja oljilla peitetty. Nyt tunsin mieleni hieman keventyvän ja otin taskustani muutamia esineitä, jollaisia matkailijat yleensä vievät lahjoiksi villeille alkuasukkaille Amerikkaan ja muualle; toivoin näet siten yllyttäväni talon asukkaita ottamaan minut ystävällisesti vastaan. Hevonen viittasi minulle, että astuisin edellä sisään. Minä astuin avaraan suojaan, jossa oli sileä savilattia ja jonka toisella seinällä oli koko seinän pituinen seimi häkkeineen. Huoneessa oli kolme virkkuvarsaa ja kaksi tammaa. Ne eivät syöneet, vaan toiset niistä suureksi ihmeekseni istuivat. Sitäkin enemmän hämmästyin havaitessani toisten toimittelevan talousaskareita. Ne näyttivät tavallisilta kotieläimiltä, mutta kaikki vahvisti alkuperäistä ajatustani, että kansan, joka voi siinä määrin sivistää järjettömiä luontokappaleita, täytyi ehdottomasti olla kaikkia muita maailman kansoja viisaampi. Kimo astui sisään heti jäljessäni ehkäisten siten kaiken pahoinpitelyn, joka olisi voinut tulla osakseni toisten taholta. Se hirnahti erinäisiä kertoja arvovaltaisesti, ja toiset kuuluivat sille vastaavan.
Tämän huoneen takana oli vielä kolme huonetta, jotka täyttivät rakennuksen koko mitan ja joiden oviaukot näkyivät toinen toisensa takaa. Me kuljimme toisen huoneen läpi kohti kolmatta. Kimo astui ensin sisään ja kehoitti eleellään minua odottamaan. Minä odotin toisessa huoneessa ja otin esiin talon herralle ja rouvalle tarkoittamani lahjat: kaksi veistä, kolme tekohelmillä kaunistettua rannerengasta, pienen kuvastimen ja kaulanauhan. Hevonen hirnahti kolme neljä kertaa, ja minä odotin kuulevani ihmisäänen vastaavan, mutta kuulin vain hirnuntaa, joka toisinaan kaikui hiukan kimeämmältä kuin kimon. Aloin ajatella, että talon täytyi kuulua jollekin korkea-arvoiselle henkilölle, koska oli niin monta mutkaa, ennenkuin pääsin puheille. Mutta aivan käsittämätöntä oli, että ylhäinen henkilö käytti palvelijoinaan ainoastaan hevosia. Pelkäsin kärsimyksieni ja onnettomuuksieni järkyttäneen järkeäni, yritin keskittyä ja katselin ympärilleni huoneessa, johon olin jäänyt yksin. Se oli sisustettu samoinkuin ensimmäinen, mutta hienommin. Minä hieroin silmiäni, mutta näin yhä samat esineet. Nipistin käsivarttani ja kylkeäni toivoen herääväni unta näkemästä. Vihdoin johduin ehdottomasti päättelemään, ettei tämä silmänlume voinut olla muuta kuin taikaa ja noituutta. Minulla ei kumminkaan ollut aikaa mietteitteni jatkamiseen, sillä kimo tuli samassa ovelle ja viittasi minua kolmanteen huoneeseen, missä näin muhkean tamman ja kaksi varsaa. Ne istuivat takalonkkainsa varassa verrattain taidokkaasti valmistetuilla ja täysin puhtailla ja siisteillä olkimatoilla.
Kun olin ehtinyt sisään, nousi tamma matolta, tuli luokseni, katseli tarkoin käsiäni ja kasvojani ja silmäili minua erittäin ylenkatseellisesti. Sitten se kääntyi kimon puoleen, ja minä kuulin heidän lausuvan useita kertoja sanan yahoo. Sanan merkitystä en kyennyt silloin arvaamaan, vaikka se oli ensimmäinen oppimani; mutta aivan pian se minulle selvisi, ikuiseksi nöyryytyksekseni. Kimo nyökkäsi minulle ja toisti sanaa hhuun, hhuun samoinkuin tietä kulkiessamme, ja minä ymmärsin sen kehoittavan minua seuraamaan itseänsä. Se johti eräänlaiselle pihamaalle, missä oli toinen rakennus vähän matkan päässä talosta. Me astuimme sisään, ja minä näin kolme samanlaista inhoittavaa luontokappaletta kuin olin maihin tultuani tavannut. Ne söivät juuria ja eläinten lihaa. Myöhemmin sain tietää, että se oli aasien ja koirien ja silloin tällöin tapaturmaisesti tai tautiin kuolevien lehmien lihaa. Ne oli kaikki kiinnitetty kaulastaan lujilla vitjoilla isoon puomiin, ne pitelivät ruokaansa etujalkain kynsien välissä ja pureskelivat sitä hampaillaan.
Isäntähevonen käski erään palvelijansa, raudikon virkun, irroittaa suurimman eläimen ja taluttaa sen pihalle. Eläin sijoitettiin viereeni, ja isäntä ja renki vertailivat tarkoin ulkonäköämme lausuen kerran toisensa jälkeen sanan yahoo. En voi sanoin selittää, millainen hämmästys ja kauhu valtasi mieleni, kun huomasin, että tuo inhoittava otus oli aivan ihmisen näköinen, kasvot tosin litteät ja leveät, nenä latuskainen ja suu iso. Sellaiset eroavaisuudet ovat kuitenkin tavallisia kaikkien villikansojen keskuudessa, joiden kasvojenpiirteet tärveltyvät siitä, että lasten sallitaan maata ja ryömiä maassa tai että äidit kantavat niitä selässään ja ne hierovat kasvojaan äidin hartioihin. Yahoon etujalkoja erottivat minun käsistäni ainoastaan pitkät kynnet, karhea ja ruskea kämmenpohja ja karvaiset rystyset. Samanlainen yhtäläisyys ja eroavaisuus vallitsi jalkojemme välillä, kuten varsin hyvin tiesin, vaikka hevoset eivät voineet kenkieni ja sukkieni vuoksi sitä nähdä. Samoin oli laita koko ruumiinrakennuksen, ottamatta lukuun karvapeitettä ja väriä, joista olen jo aikaisemmin puhunut.
Hevosille tuntui tuottavan suurta päänvaivaa se seikka, että muu ruumiini oli aivan toisenlainen kuin yahoon. Se johtui vaatteistani, joita he eivät kyenneet mitenkään käsittämään. Ruskea tarjosi minulle juurta, jota piteli (myöhemmin soveliaassa kohdassa kuvailtavan yleisen tavan mukaan) kavionsa ja vuohisensa välissä. Minä otin sen käteeni, haistoin sitä ja ojensin sen takaisin niin kohteliaasti kuin osasin. Sitten se haki yahoon tallista kappaleen aasinlihaa, mutta siitä lähti sellainen löyhkä, että käännyin inhoten toisaanne. Se heitti sen yahoolle, joka sen ahnaasti hotkaisi. Sitten se osoitti heinätukkoa ja kaurakappaa, mutta minä pudistin päätäni siten ilmaisten, etteivät ne kelvanneet ruoakseni. Nyt aloin tosiaankin pelätä kuolevani nälkään, ellen tapaisi ihmissukuun kuuluvaa olentoa; vaikka näet olinkin siihen aikaan niin suuri ihmisystävä kuin kuka toinen tahansa, tunnustan kuitenkin, etten ole milloinkaan kohdannut eläviä olentoja, jotka olisivat herättäneet mieleeni niin ehdotonta inhontunnetta kuin nuo saastaiset yahoot. Ja mitä paremmin opin niitä tuntemaan tässä maassa oleskellessani, sitä inhoittavammilta ne alkoivat minusta näyttää. Isäntähevonen havaitsi sen käyttäytymisestäni ja lähetti sen vuoksi yahoon takaisin talliin. Sitten se nosti etukavion huulelleen, ja se ihmetytti minua, vaikka liike tapahtui aivan helposti ja luontevasti. Se teki muitakin eleitä saadakseen tietää, mitä halusin syödä, mutta minä en osannut vastata niin, että se olisi tarkoitukseni ymmärtänyt. Ja vaikka se olisi ymmärtänytkin, en voinut ajatella mitään keinoa soveliaan ravinnon hankkimiseksi. Näissä puuhissa ollessamme havaitsin lehmän kulkevan ohi ja ilmaisin haluavani mennä sitä lypsämään. Se tepsi. Isäntähevonen vei minut takaisin taloon ja käski erään palvelijatamman avata oven huoneeseen, jossa säilytettiin erittäin huolellisesti ja siististi suurta maitovarastoa savi- ja puuastioissa. Tamma antoi minulle ison kehlon, jonka ahnaasti tyhjensin. Siitä tunsin melkoisesti virkistyväni.
Puolenpäivän aikaan näin taloa kohti liikkuvat rekeä muistuttavat ajoneuvot, joita vetämässä oli kaksi yahoo-paria. Niissä istui vanha ylhäisennäköinen ori. Hän astui ajoneuvoista takajalat edellä, koska oli tapaturmaisesti vikuuttanut vasemman etujalkansa. Hän tuli päivälliselle isäntähevosemme luo, joka otti hänet vastaan erittäin kohteliaasti. He aterioivat parhaassa huoneessa, ja toisena ruokalajina oli maitoon keitetty kauravelli, jonka vanha hevonen söi lämpimänä, toiset kylmänä. Seimet sijaitsivat ympyrässä keskellä huonetta ja jakautuivat eri parsiin, joissa he istuivat, olkilyhteitä alustanaan. Keskustassa oli iso heinähäkki ja siinä aukko jokaisen seimen kohdalla, joten kukin ori ja tamma söi omia heiniänsä ja omaa maito- ja kaura-apettansa erittäin siististi ja säännöllisesti. Nuoret ori- ja tammavarsat käyttäytyivät sangen sievästi, ja isäntä ja emäntä olivat erittäin kohteliaat vieraalleen. Kimo käski minut viereensä seisomaan, ja hän ja hänen tuttavansa keskustelivat vilkkaasti minusta, kuten havaitsin vieraan vähän väliä minuun suuntautuvasta katseesta ja usein toistuvasta yahoo sanasta.
Minä olin vetänyt rukkaset käsiini, ja isäntä kimo joutui sen huomattuaan ihmeisiinsä. Hän ilmaisi eleillä ihmettelevänsä, mitä olin tehnyt etujaloilleni, kosketti niitä kolme neljä kertaa kaviollansa, ikäänkuin kehoittaen minua saattamaan ne entiseen muotoon. Minä tottelin, riisuin käsineet ja pistin ne taskuuni. Se antoi aihetta keskustelun jatkamiseen, ja minä havaitsin käytökseni seuraa miellyttävän. Aivan pian sain kokea asian hyviä vaikutuksia. Minun käskettiin lausua ne harvat sanat, jotka tunsin, ja isäntäni opetti siinä pöydässä istuttaessa minulle kaurojen, maidon, tulen, veden ja muutamien muiden aineiden nimitykset. Minä osasin ne helposti toistaa, sillä olin nuoruudestani asti osoittanut suurta kyvykkyyttä kielten oppimisessa.
Päivällisen jälkeen isäntähevonen vei minut syrjemmälle ja ilmaisi sanoilla ja eleillä olevansa kovin huolissaan, koska minulla ei ollut mitään syötävää. Kauroja mainitaan heidän kielessään nimellä hlunnh. Minä lausuin tämän sanan pari kolme kertaa; vaikka näet olin aluksi kieltäytynyt kauroja nauttimasta, olin kuitenkin paremmin asiaa harkittuani havainnut, että voisin niistä valmistaa jonkinlaista leipää, joka maidon kerällä nautittuna voisi säilyttää minut hengissä, kunnes pääsisin karkaamaan johonkin toiseen maahan ja ihmisten ilmoille. Hevonen käski heti erään valkoisen palvelijatamman tuoda minulle melkoisen määrän kauroja jonkinlaisella puukaukalolla. Minä paahdoin kaurat niin hyvin kuin osasin, hieroin niitä, kunnes vihneet irtautuivat, ja seuloin jyvät erilleen. Sitten murskasin ja jauhoin ne kahden kiven välissä ja valmistin niistä taikinan eli leivän, jonka paistoin ja söin lämpimänä, ryypäten maitoa palan painimeksi. Aluksi tämä useissa Euroopankin seuduissa käytetty ravinto tuntui minusta ylen mauttomalta, mutta vähitellen totuin sentään sitä sietämään. Koska olen elämäni varrella usein joutunut kovia kokemaan, ei tämä ollut ensimmäinen tilaisuus, jossa havaitsin, kuinka helposti luonnon vaatimukset ovat tyydytettävissä. Joka tapauksessa kannattaa mainita, etten ollut hetkeäkään sairaana sinä aikana, jonka vietin tässä saaressa. Toisinaan minun tosin onnistui pyydystää kaniini tai jokin lintu yahoon jouhista tehdyillä pauloilla, ja minä keräsin usein terveellisiä yrttejä, keitin ne ja söin salaattina särpimikseni. Joskus kirnusin itselleni herkuksi voita ja join kirnupiimän. Aluksi kaipasin kovin suolaa, mutta totuin pian tulemaan toimeen ilman sitä. Uskon varmaan, että runsas suolankäyttö on ylellisen elämän aikaansaama ja että suolaa aluksi viljeltiin janottavana aineena, tietenkin lukuunottamatta niitä tapauksia, joissa se on välttämätön: lihan säilyttämiseksi pitkillä matkoilla ja sellaisissa seuduissa, jotka ovat kaukana toripaikoilta. Emme näet huomaa, ihmistä huomioonottamatta, yhtäkään eläintä, joka sitä mielellään nauttii. Minä puolestani en tästä maasta poistuttuani voinut pitkiin aikoihin sietää suolanmakua missään nauttimassani ruoassa.
Tämä riittäköön ravintojärjestyksestäni, asiasta, jolla toiset retkeilijät täyttävät teoksensa, ikäänkuin hyvä tai huono vointimme saattaisi herättää henkilökohtaista mielenkiintoa. Seikan mainitseminen oli kuitenkin välttämätön, koska muuten pidettäisiin mahdottomana, että voin tulla toimeen kolme vuotta sellaisessa maassa ja sellaisten asukkaiden seassa.
Illan tullen isäntähevonen käski järjestää asumuksen minua varten. Se sijaitsi vain kuuden kyynärän päässä asuinrakennuksesta ja oli yahooiden tallista erillään. Minä sain hiukan olkia alleni, käytin vaatteitani peitteenä ja nukuin sikeästi. Pian oloni kuitenkin muuttui mukavammaksi, kuten lukija tulee huomaamaan, kun käyn yksityiskohtaisemmin kuvailemaan elämäntapaani.