RUKOUS.
Isä luonnon, Aurinko taivaan, ma eessäsi polvistun: jo katso lapsesi vaivaan, suo lohtuas saada mun!
Minä nään, miten puhkee kukkaan suvi, tahtoas noudattain. — Mun rinnassa herääkö hukkaan elonkaipuu, min Sulta ma sain —?
Sua kiittäen laulavan kuulen meren aaltojen, lintusten, soi hiljaa leyhkeessä tuulen ilo nuorten kukkien.
Minä pyydän: jo pois ota multa, Isä, syömeni raskaus, pisar riemua suo, elon tulta ja huomenen unhotus!
Sydän autio lemmellä täytä, sen juopua onnesta suo, tie yksin-jääneelle näytä, mi vie elon juhlivan luo!