SYYSLAULU.
Se taikasormus suo, ma jolla itseni nyt hetkeks peittää voin eest' oman katsehen', ja vartijani tuo, — syysraskas aatoksen' — mi tylyin tuomioin ain' riemun riistäen mua seuraa varjonain — pois kuolkoon muistostain.
Nyt tahtiin aaltojen lyö sydän huoleton! Jo lentoon vapaasen keveenä nouskohon miel' alta varjojen! Ei ijäks vangita voi syksy sielua; viel' ilo kukkaan saa, jos saartaa syksykin, ja voimin nuortuvin käy kulku talven taa.