VIEL' KERRAN —
Viel' kerran ehkä hetki se keskiyön sun yllättävä on, joka riistävi pois naamion, min taakse kätkit itsesi oman katsees eestä.
Jos silloin sielus vieraana itselles ja outona sa tapaat, ja tyhjyyden, mi hätäs äänehen ei vastaa, löydät sa sijalla sydämesi;
jos rakkain ystäväs, johon luottaen ties liitit ilopäivinä kevähän, vain sanan köyhän lohdun tarjoo, — hetken sen luuletko kestäväsi?