ERÄMAAN OPETUS.
Hyvin opetti mua kivet, puut ja kannot: — Tule terveeksi täällä, jätä heikkojen saaliiksi elon sylinannot!
Hyvin opetti mua suur' erämaa: — Elon autuus on sun: sitä katsoa saat, et koskea saa!
Tulin terveeksi siellä ja ihmisiin tulen taas, erämaasta suurkaupunkiin.
Elon autuutta katson: se onhan mun —, näen uhkeat, muhkeat maailmannaiset, ilot, ihmistaidot näen kaikkinaiset, mua läikät lyö elon aaltoilun.
Ja ma noudatan oppia terveellistä ja vailla kaunaa suon muiden noppia elon marjat, ne mistä he löytää vain.
Oi erämaa! Sua kuollessain mun sieluni autuus kumartaa: oli mulle oppisi terveellinen, — hyvin elämä kuontui, hyvin kuoleminen, mun ruumiini tervennä kuololle säilyi, mun sieluni peilissä elo kirkkaana päilyi.
Oi erämaa!
Sinun lihaas oon, sinun vertas vain,
sinun ylvään autuutes ma sain,
— ja ma katsoa saan, mit' en koskea saa!