WALTHER VON DER VOGELWEIDE: ERO MAAILMASTA.
Walther:
Nyt, rouva Maailma, en velkaa ma ole enää isännälle, te kanssaan laskut tarkastelkaa: kaikk' olen hyvittänyt hälle. Ket' auttoi hän, silt' ilo meni. Mä ennen juutalaistakin kuin häntä etsin avukseni. Hän vait' on aikaa kotvasen, mut sitten lunnaan kiristää, kun maksaa ei voi poloinen.
Maailma:
Oot suotta, Walther, vihoissas, ja turhaan pois sa aiotkin. Mult' aina saithan kunnias, sun tahtos aina tyydytin, kun jotain pyysit itsellesi. Ja surin vain, kuin puoleeni niin harvoin käännyit pyyntöinesi. Sä mieles malta, hyvinhän tääll' elät, vaan jos jätät mun, saat syömen ikisynkän.
Walther:
Aik' on jo, Rouva, vieroittua mun imemästä rintojas. Sun lempes katse petti mua, niin armas mulle, autuas. Kun silmästä näin silmään sinut: ihana olit, konsanaan en kauneuttas halveksinut. Mut kun näin sinut takaapäin, ma kauhistuin, ja iäksi sun moittijakses vihdoin jäin.
Maailma:
Siis sulle tahtos jättäen tok' yhden pyynnön tehdä saan: mont' ilon päivää muistellen mua palaa joskus katsomaan, kun ikävystyy sydämes.
Walther:
Sen ilomielin tekisin, jos voisin pelolt' ansojes, monihan niihin sortuikin. Hyv' yötä, rouva Maailma! Mä etsin ensi kievarin.