IV
T. Artelett, jota nimitetään Tartelettiksi, esitellään asianmukaisesti lukijalle.
Jos T. Artelett olisi ollut ranskalainen, olisivat hänen maanmiehensä ihan varmaan nimittäneet häntä leikillisesti Tartelettiksi. [Tartelette merkitsee: pikku torttu. Suom.] Ja koska se nimitys hänelle sopii, emme epäröi sitä hänestä käyttää. Ja jollei Tartelett ollutkaan ranskalainen, olisi hänen varsin hyvin sietänyt olla.
Teoksessaan "Matka Pariisista Jerusalemiin" kertoo Chateaubriand pienestä miehestä, joka "oli puuteroitu ja piti tukkansa käherrettynä kuten ennen vanhaan, käytti kypsymättömän omenan väristä nuttua, pitkiä droguet-kankaisia liivejä, muslimista poimukaulusta ja kalvosimia samasta aineesta, vingutti käsiviulua ja tanssitti irokeeseilla Madelon Friquetia".
Kalifornialaiset eivät ole irokeeseja, se vielä puuttuisi, mutta Tartelett toimi siitä huolimatta tanssin- ja plastiikan opettajana Kalifornian pääkaupungissa. Jollei hänen oppituntejansa maksettukaan majavannahoilla ja karhunliikkiöillä, kuten hänen edeltäjänsä, niin maksettiin ne dollareilla. Jos hän oppilaistaan puhuessaan ei sanonut: "nämä arvoisat villit ja nämä armolliset villittäret", johtui se siitä, että hänen oppilaansa olivat varsin sivistyneitä, ja uskoaksemme häntä itseänsä, hän ei suinkaan ollut vähän kohottanut heidän sivistystasoansa.
Vanhapoika Tartelettilla oli viisiviidettä ikävuotta siihen aikaan, kun hänet lukijoillemme esittelemme. Mutta kymmenkunta vuotta sitten oli hänen avioliittonsa erään jo kypsyneen neitosen kanssa ollut toteutumaisillaan.
Silloin ja sitä varten pyydettiin häneltä "pari, kolme riviä" iästään, persoonastaan ja asemastaan, ja hän katsoi velvollisuudekseen vastata seuraavaan tapaan, mikä säästää meiltä vaivan piirtää hänen kuvansa siveellisessä samoin kuin ruumiillisessakin merkityksessä.
Hän on syntynyt 17. p. heinäkuuta vuonna 1835, neljännestä yli kolme aamulla.
— Hän on viiden jalan, kahden tuuman ja kolmen linjan pituinen.
— Hänen paksuutensa lanteiden kohdalta on täsmälleen kaksi jalkaa ja kolme tuumaa.
— Hänen painonsa, joka viime vuodesta oli lisääntynyt kuudella naulalla, on sataviisikymmentäyksi naulaa ja kaksi unssia.
— Pää on pitkulainen,
— Hiukset, joita otsalla on harvassa, ovat harmahtavan kastanjanruskeat; otsa on korkea, kasvot soikeat, ihonväri tummahko.
— Silmät — oivallinen näkö — ovat harmaanruskeat, silmäripset ja kulmakarvat vaaleanruskeat; silmäluomet ovat jokseenkin syvälle painuneet kuoppaansa kaartuvien kulmakarvojen alle.
— Nenä on keskikokoa, ja siinä on sierettymä vasemman sieraimen kohdalla.
— Ohimot ja posket ovat litteät ja karvattomat.
— Korvat ovat suuret ja litteät.
— Keskikokoista suuta ei tärvele ainoakaan mädäntynyt hammas.
— Ohimoita ja vain hiukan suippenevia huulia verhoavat tuuheat viikset ja tuuhea pujoparta; leuka on pyöreä ja sitäkin varjostaa monivärinen parta.
— Pieni kauneustäplä koristaa hänen lihavaa kaulaansa niskan puolelta.
— Hänen kylpemässä ollessaan saattaa vielä nähdä, että hänen hipiänsä on valkoinen ja melkein karvaton.
— Hän on luonnostaan tyyni ja säännöllinen. Vaikka hänen ruumiinrakenteensa ei ole vankimpia, on hänen suuren kohtuullisuutensa avulla onnistunut säilyttää terveytensä aivan täydellisenä syntymästään asti. Hänen henkitorvensa pää on herkkä ja ärtyy helposti; siksipä hän onkin välttänyt tupakoimispahetta. Hän ei myöskään käytä väkijuomia, ei kahvia, ei liköörejä, ei edes miedontamatonta viiniä. Sanalla sanoen, kaikesta, mikä voisi ärsyttää hänen hermostonsa, hän terveydenhoitonsa vuoksi mitä ankarimmin kieltäytyy. Heikko olut ja veteen sekoitettu viini ovat ainoat juomat, joita hän vaaratta voi nauttia. Varovaisuuttaan saa hän kiittää siitä, että hänen ei ole koskaan tarvinnut kääntyä lääkärin puoleen siitä asti kun maailmaan tuli.
— Hänen eleensä ovat välittömät ja vilkkaat, hänen liikkeensä pirteät, hänen luonteensa suora ja avonainen. Sitäpaitsi hän menee hienotunteisuudessa ihan äärimmäisyyteen asti, ja niinpä hän pelosta, että tekisi naisen onnettomaksi, on tähän saakka epäröinyt antautua avioliiton siteihin.
Sellainen oli Tartelettin itsensä esittämä todistus, mutta niin viehättävä kuin tämä kuva olisikin saattanut olla määrättyyn ikään ehtineelle neitoselle, raukesi suunniteltu liitto. Opettaja jäi siis vanhaksipojaksi ja jatkoi oppituntiensa antamista tanssissa ja hyvässä ryhdissä.
Juuri siihen aikaan hän tätä varten saapui William W. Kolderupin taloon. Kun sitten aikaa myöten oppilaat hänet vähitellen jättivät, jäi hän ikäänkuin vaunujen viidenneksi pyöräksi tämän äveriään perheen henkilökuntaan.
Hiukan naurettavista ominaisuuksistaan huolimatta hän oli joka tapauksessa kunnon mies. Häneen kiinnyttiin. Hän rakasti Godfreytä, samoin Phinaa, ja nämäkin vuorostaan pitivät hänestä. Eikä hänellä enää ollut kuin yksi kunnianhimo maailmassa: istuttaa heidän mieleensä kaunotaiteensa kaikki hienoudet, tehdä heistä hyvään ryhtiin nähden kaksi täydellistä olentoa.
Ja nyt — kukapa sitä uskoisi? — juuri opettaja Tartelettin valitsi William W. Kolderup sisarenpoikansa toveriksi tälle suunnitellulle matkalle. Niin, hänellä oli jonkun verran aihetta luulla, että Tartelettilla ei ollut varsin vähäistä osaa Godfreyn kiihkeään matkustusintoon, jotta tämä vieraisiin maihin tutustumalla saisi sopivan viimeistelyn kasvatukselleen. William W. Kolderup päätti siis toimituttaa heidät yhdessä matkalle. Jo seuraavana päivänä, huhtikuun 16:na, hän kutsutti tanssinopettajan työhuoneeseensa.
Pohatan pyyntö oli Tartelettille käsky. Opettaja lähti huoneestansa pieni viulunsa, pochette, kainalossaan ollakseen valmiina kaikkiin tilanteihin. Hän nousi palatsin pääportaita akateemisen siroin askelin, kuten tanssinopettajalle sopii, kolkutti työhuoneen ovelle, astui sisään, ruumis puolikumarassa, kyynärpäät pyörennettyinä, hymysuin, ja odotti kolmannessa asennossa sovitettuaan jalkansa ristiin toisen toisensa edelle puolelta pituudeltaan, niin että nilkat hiukan koskettivat toisiansa ja kärjet olivat käännetyt ulospäin.
Jokainen muu kuin opettaja Tartelett olisi tällaisessa vaappuvassa tasapainossa horjahtanut kannaltaan, mutta hän osasi pysyä ehdottoman suorana ja vavahtelematta.
"Herra Tartelett", virkkoi William W. Kolderup, "olen käskenyt kutsua teidät ilmoittaakseni teille uutisen, joka luullakseni ei teitä kummastutakaan".
"Onneks' olkoon!" vastasi opettaja, vaikkei William W. Kolderup ollut laisinkaan aivastanut, kuten olisi saattanut luulla.
"Sisarenpoikani avioliitto lykätään tuonnemmaksi, vuoden tai puolentoista päähän", jatkoi eno, "ja omasta pyynnöstään lähtee Godfrey matkoille vanhan ja uuden maailman eri valtioihin".
"Hyvä herra", vastasi Tartelett, "oppilaani Godfrey tuottaa kunniaa maalle, jossa hän on syntynyt, ja…"
"Ja myöskin plastiikan opettajalle, joka on kehittänyt hänessä hyvää ryhtiä ja kaunista esiintymistapaa", virkkoi liikemies äänellä, johon sisältyvää ivallista vivahdusta Tartelett ei ollenkaan huomannut.
Ja tosiaankin hän, luullen sopivaksi pyöräyttää "tanssiliikkeen", siirteli jalkojansa vuorottain eräänlaisessa sivuille päin liukuvassa tahdissa. Sitten hän taivuttaen keveännotkeasti polveaan kumarsi William W. Kolderupille.
"Olen ajatellut", jatkoi tämä, "että teille varmaan olisi hiukan tuskallista erota oppilaastanne".
"Se tuska tuntuisi varsin kipeältä", vastasi Tartelett, "mutta jos täytyy…"
"Ei täydy", ehätti William W. Kolderup, jonka tummat kulmakarvat rypistyivät.
"Ah!…" vastasi Tartelett.
Hiukan hätääntyneenä astahti viimemainittu poljennollisesti taaksepäin siirtyäkseen kolmannesta asennosta neljänteen. Sitten hän jätti molempain jalkojensa välille niiden leveyden suuruisen alan — olematta kenties täysin tietoinen tästä liikkeestänsä.
"Niin", lisäsi rahamies lyhyesti ja äänellä, joka ei sallinut vastauksen varjoakaan, "olen ajatellut, että olisi tosiaan julmaa eroittaa opettaja ja oppilas, jotka niin hyvin ymmärtävät toisiansa!"
"Tietysti… matkat!…" vastasi Tartelett, joka ei näkynyt tahtovan käsittää.
"Niin… tietysti!…" toisti William W. Kolderup, "matkat eivät ainoastaan tuo esille sisarenpoikani lahjoja, vaan myöskin sen opettajan kyvyt, jota hän saa kiittää mallikelpoisesta ryhdistään!"
Koskaan ei tämän suuren lapsen päähän ollut pälkähtänyt, että hänen jonakuna päivänä täytyi lähteä San Franciscosta, Kaliforniasta ja Amerikasta pitkille merimatkoille. Nämä ajatukset eivät olisi voineet juolahtaa sellaisen miehen mieleen, joka oli paremmin tutustunut balettitaiteeseen kuin matkoihin ja joka vielä ei tuntenut edes pääkaupungin ympäristöä muutaman kymmenen kilometrin laajuudelta. Ja nyt hänelle tarjottiin tilaisuus — ei, hänen annettiin ymmärtää, että, tahtoi tai ei, hänen oli lähdettävä kotiseudultaan omassa nahassaan kokemaan kaikki vaivat ja hankaluudet, joita tuo hänen Godfreylle suosittelemansa liikkuva elämä toisi mukanaan! Siinä oli tosiaan kylliksi hämmentämään niin vähän vankkoja aivoja kuin onnettoman Tartelettin, joka ensi kertaa eläissään tunsi vaistomaisen väristyksen viidenneljättä vuoden harjoitusten notkistamissa säärilihaksissaan!
"Mutta kenties…" virkkoi hän, koettaen palauttaa huulilleen balettimestarin alituisen hymyn, joka oli niiltä hetkiseksi poistunut, "kenties… en ole sovelias…"
"Kyllä kelpaatte!" vastasi William W. Kolderup, niinkuin vastaa mies, jonka kanssa on turha väitellä.
Kieltäytyminen oli mahdotonta. Tartelett ei sitä edes ajatellutkaan. Mitäpä hän tässä talossa oli? Kapine, mytty, tavarakolli, jonka saattoi lähettää kaikkiin maailman ääriin! Mutta suunniteltu retki häntä sittenkin hiukan hermostutti.
"Ja milloin on lähdettävä?" kysyi hän yrittäen asettua jälleen akateemiseen asentoon.
"Kuukauden kuluessa."
"Ja mille myrskyisille merille herra Kolderup on päättänyt lähettää minut oppilaani kanssa purjehtimaan?"
"Ensiksi Isolle valtamerelle."
"Ja missä maailman kolkassa saan ensi kerran astua maihin?"
"Uuden Seelannin maaperällä", vastasi William W. Kolderup. "Olen huomannut, että uusseelantilaiset eivät pyöritä asianmukaisesti kyynärpäitänsä!… Te korjaatte heissä sen vian!"
Näin valittiin tanssinopettaja Tartelett Godfrey Morganin matkatoveriksi.
Liikemiehen päännyökkäys ilmaisi hänelle sitten, että keskustelu oli loppunut. Hän poistui siis hieman liiaksi liikutettuna, jotta hänen lähtönsä ja se erikoinen sirous, jota hän esiintymisessään aina käytti, eivät tässä vaikeassa tehtävässä olisi jättäneet toivomisen varaa.
Ensi kertaa eläissään Tartelett, hämmästyksessään unohtaen taiteensa alkeellisimmat säännöt, astui jalat sisäänpäin kääntyneinä.