V.
lroquois'in kanuunankuulat ja miss Jennyn todistelut.
Delphinin matka oli tähän asti ollut sangen onnellinen, ja erinomaisen nopea. Ei ainoatakaan purjehtijaa ollut näkynyt ennen sitä, jonka tähystäjä nyt keksi.
Delphin oli tällä hetkellä 32° 15' leveyden ja 57° 43' pituuden kohdalla lännempänä Greenwichin puolipäiväpiiriä, se on: se oli jo kulkenut kolme viidennes-osaa matkastaan. Läpinäkymätön usva oli neljänkymmenenkahdeksan tunnin ajan peittänyt valtameren. Jos tämä sumu olikin eduksi Delphinille, se kun kätki sen kulun, niin se kumminkin esti tähystäjiä pitämästä tarkkaa silmää laajemmalla alalla merta, ja aavistamattansa olisi voinut sattua, että Delphin olisi purjehtinut rinnatusten niiden alusten kanssa, joita se tahtoi välttää.
Tämäpä juuri olikin nyt tapahtunut, ja kun merkki aluksen näkymisestä annettiin, oli se ainoastaan kolmen peninkulman päässä tuulen puolella.
Saalingille tultuansa näki hän selvästi ja kirkkaasti ison yhdysvaltalais-korvetin, joka kulki täydellä koneella. Se piti kurssiaan Delphiniä kohti, katkaistakseen tältä tien.
Tarkasteltuansa korvetin liikkeitä, kapteini taas astui alas kannelle ja käski ensimäisen perämiehen luoksensa.
"Mr Mathew" — sanoi hän — "mitä luulette tuosta aluksesta?"
"Minä luulen, kapteini, sen yhdysvaltalaislaivaston alukseksi, joka epäilee tarkoituksiamme."
"Niin niin, sen kansallisuutta ei voi kauemmin epäillä" — lisäsi James
Playfair.
Samassa silmänräpäyksessä nosti korvetti Yhdysvaltojen tähditetyn lipun kahvelin alle ja laukaisi kanuunan.
"Kehoitus meille noudattamaan esimerkkiä" — sanoi Mathew. —
"Nostakaamme lippumme mekin. Emme tarvitse sitä hävetä."
"Mitä hyvää siitä on?" — kysyi James Playfair. — "Lippumme ei anna meille mitään suojelusta eikä estä heitäkään tahtomasta meitä tervehtiä. Ei, antakaa mennä eteenpäin!"
"Ja täydellä voimalla" — jatkoi Mathew — "sillä jos silmäni eivät pety, niin olen nähnyt tuon korvetin ennen jossakin Liwerpoolin tienoilla, jossa se piti valppaalla silmällä siellä rakennettavia aluksia. Annan niskani taittaa, ell'ei seiso Iroquois peräpeilin yläsyrjässä."
"Onko se hyvä purjehtija?"
"Paraita yhdysvaltojen laivastossa."
"Kuinka monta kanuunaa sillä on?"
"Kahdeksan!"
"Eikö sen enempää!"
"Älkää kohautelkokaan olkapäitänne, kapteini" — sanoi Mathew vakaisella äänellä. — "Niistä kahdeksasta kanuunasta toinen on kuusikymmennaulainen kanssilla, toinen satanaulainen kannella, ja molemmat rihlatut."
"Tuhat tulimmaista" — sanoi James Playfair — "ne ovat Parotin kanuunia, jotka kantavat kolmetuhatta metriä."
"Niin ja kentiesi vähän päällekin, kapteini."
"Entäs sitte, olkoot nuo kanuunat sata- tahi nelinaulaisia ja kantakoot kolme peninkulmaa tahi viisisataa kyynärää, niin se on sama, kun puskemme tarpeeksi kovaa vauhtia välttääksemme sen kuulia. Me tahdomme näyttää tuolle Iroquois'ille, kuinka kuljetaan, kun ollaan rakennettu pakoon pääsemään. Antakaa lisätä tulia, mr Mathew!"
Perämies vei ensimäiselle koneenkäyttäjälle kapteinin käskyn, ja ennen pitkää tuprusi sakea savu aluksen savutorvista.
Tämä ei tuntunut olevan korvetin mieleen, sillä se antoi Delphinille merkin pysähtyä. Mutta James Playfair ei huolinut varoituksesta eikä muuttanut suuntaansa.
"Nyt" — sanoi hän — "saamme nähdä, mitä Iroquois aikoo tehdä. Nyt sopii sen hyvin koetella satanaulaista kanuunaansa ja nähdä, kuinka pitkälle se kantaa. Eteenpäin niin kovalla höyryllä kuin suinkin!"
"Hyvä!" sanoi mr Mathew, "ei kai viipyne kauan ennenkuin se toisella tavalla meitä tervehtii."
Kajutan katolle palattuansa tapasi kapteini miss Halliburtin istumassa siellä aivan levollisena lähellä käsipuuta.
"Miss Jenny" — sanoi hän — "tuo korvetti, jonka näette tuulen päällä, luultavasti tulee ajamaan meitä takaa, ja koska se on meitä puhutteleva kanuunan laukauksilla, niin saan tarjota teille käteni saattaakseni teidät hyttiinne jälleen."
"Minä kiitän teitä herra kapteini" — vastasi tyttö, katsellen tätä, nuorta miestä — "mutta minä en pelkää kanuunan pauketta."
"Mutta se voi, vaikka väli on pitkä, olla vähän vaarallista."
"Oi, minä en olekaan kasvatettu pelkuritytön tavoin. Amerikassa totutaan kaikkeen, ja minä vakuutan teille, että Iroquois'in kuulat eivät saa minua edes taivuttamaan päätäni alas."
"Te olette urhoollinen, miss Jenny."
"Jos pidätte minua urhoollisena, herra kapteini, niin antakaa minun jäädä tänne luoksenne."
"En voi mitään kieltää teiltä, miss Halliburt" — vastasi kapteini, ihmetellen tämän tytön levollisuutta ja rohkeutta.
Nämä sanat olivat tuskin sanotut, ennenkuin nähtiin valkea savu nousevan yhdysvaltalaiskorvetin partaan ulkopuolelta. Ennenkuin pamauksen ääni ennätti kuulua Delphiniin, nähtiin suippopäinen sylinderin muotoinen projektiili, joka hirvittävällä nopeudella kieppasi oman akselinsa ympäri ja kierittelihe ilman läpi, tulevan suoraan alusta kohti. Helppo oli seurata sen liikkeitä, jotka olivat verrattain hitaat, sillä heitännäiset rihlatuista kanuunoista lähtevät suusta vähemmällä nopeudella kuin muusta kanuunasta, jolla on sileä sisus.
Kahdenkymmenen sylen päässä Delphinistä pyyhkäsi projektiili, jonka rata nähtävästi aleni, vedenkalvoa, merkiten tiensä suihkivilla vesisäteillä. Sitte teki se uuden kaaren, hypähti melko korkealle, lennähti Delphinin päällitse, katkaisten etumaston oikean puolisen kääntönuoran, putosi kolmenkymmenen sylen päähän ja katosi syvyyteen.
"Saamari sitäkin! Meidän täytyy päästä pakoon!" — sanoi James
Playfair. — "Ei maar toinenkaan kuula kauan viipyne."
"Ohoh!" — sanoi Mathew — "tarvitaanhan toki vähän aikaa semmoisten tykkien uudelleen lataamiseen."
"Onpa tosiaankin hauska nähdä tuommoista" — sanoi Crockston, joka kädet ristissä katseli tätä näytelmää niinkuin asiaan aivan kuulumaton katsoja. — "Ja kun ajattelen, että ystävämme lähettävät meille tämmöisiä kuulia!…"
"Vai niin, sinäkö se olet" — huudahti James Playfair ja mittaili silmillään amerikalaista kiireestä kantapäähän.
"Kyllä, minä se olen herra kapteini" — vastasi tuo järkähtämätön amerikalainen tyynenä. — "Katselen tässä, miten urhoolliset yhdysvaltalaiset ampuvat. Eivätpä tee sitä huonosti, eipä tosiaankaan huonosti."
Kapteini yritti juuri sanomaan Crockstonille suoraan mitä ajatteli, mutta samassa silmänräpäyksessä putosi projektiili numero kaksi mereen juuri oikean puolisen looringin viereen.
"Hyvä!" — huudahti James Playfair — "jo olemme jättäneet Iroquois'in kaksi kaapelin pituutta. Ne purjehtivat kuin mitkä sammakot, nuo sinun ystäväsi, vai kuinka, master Crockston?"
"Enpä saata kieltää sitä" — vastasi amerikalainen — "ja ensi kerran elämässäni tuottaa se minulle suurta mielihyvää."
Kolmas kuula jäi kauas kahden ensimäisen ta'a, ja vähemmässä kuin kymmenessä minuutissa oli Delphin päässyt ulkopuolelle korvetin kanuunain kantoväliä.
"Tuosta nyt nähdään" — sanoi James Playfair — "mihin kaikki patenttilokit maailmassa kelpaavat. Mutta kiitos noille kuulille, nyt tiedämme minkä mukaan meidän tulee menetellä nopeutemme suhteen. Antakaa vähentää tulta. Ei maksa vaivaa haaskata polttoaineita."
"Teillä on hyvä alus" — sanoi miss Jenny nuorelle kapteinille.
"On kyllä, miss Halliburt, Delphin tekee seitsemäntoista solmuväliä tunnissa, ja ennen päivän loppua olemme jättäneet korvetin näkymättömiin."
James Playfair ei liioitellut aluksensa merikelpoisuutta, ja ennen auringon laskua olivat amerikalaisen aluksen mastonhuiput kadonneet taivaanrannan alle.
Tämä tapaus näytti kapteinille miss Halliburtin luonteen aivan uudessa valossa. Jää oli nyt kumminkin murtunut ja loppumatkalla puhelivat Delphinin kapteini ja hänen matkustajansa yhä useammin ja kauankin keskenänsä. Kapteini tapasi hänessä maltillisen, uskaliaan, ajattelevaisen ja älykkään tytön, joka puhui asiat julkisuoraan oikein amerikalaisten tavalla, Hänellä oli lujat mielipiteet, jotka hän lausui vakaumuksella, joka tunki James Playfairin sydämmeen, hänen sitä itse aavistamattakaan. Tyttö rakasti isänmaatansa; Yhdysvaltojen suuren aatteen omisti hän intohimoisella hartaudella ja isänmaansa sodasta puhuessaan hänet valtasi sellainen innostus, johon ei kukaan muu nainen olisi voinut kohota. Useasti tapahtuikin, että James Playfair joutui ymmälle mitä hänen piti tytölle vastata. Monesti oli "kauppamiehenkin" vakaumus vaarassa, ja miss Jenny ahdisti sitä yhtä voimakkaasti eikä tehnyt minkäänlaisia myönnytyksiä. Alussa James paljon väitteli. Hän koki puolustaa liittoutuneita yhdysvaltalaisia vastaan, hän koki näyttää, että etelävaltalaisilla oli oikeus puolellaan, sekä vakuuttaa, että jotka vapaehtoisesti olivat keskenään yhdistyneet, taisivat samalla tavalla myöskin eri littokunniksi erota. Mutta tyttö ei tahtonut siinä kohden antaa myöten. Sitä paitsi hän näytti toteen, että kysymys orjuudesta kävi edellä kaikkia muita tässä Pohjan ja Etelän taistelussa, sekä että kysymys siinä oli paljoa enemmin siveellisyydestä ja ihmisyydestä kuin valtiollisista asioista, ja James Playfair takertui kiinni eikä voinut mitään vastata. Näissä väittelyissä James enimmäkseen vaan kuunteli tarkoin neidin puhuessa. Ja olisipa ollut miltei mahdotonta sanoa, pystyikö häneen enemmin miss Halliburtin todistelut, vaiko se lumoava voima, joka valtasi hänet neitiä kuunnellessaan. Mutta hänen täytyi viimein muun muassa tunnustaa, että orjakysymys oli päävaikuttimena Yhdysvaltioiden sodassa, että se oli jollakin tavalla ratkaistava ja että oli kerran tehtävä loppu näistä raakalaisaikojen kauhuja herättävistä jäännöksistä.
Muuten valtiolliset mielipiteet eivät kapteinia paljon panneet arvelemaan. Hän olisi luopunut vakaisimmistakin mielipiteistään sellaisten todistelujen edessä, jotka tuotiin esiin näin viehättävässä muodossa ja tällaisissa olosuhteissa. Hän ei siis pitänyt niin tiukasti kiinni ajatuksistaan semmoisissa asioissa. Mutta siinäpä ei kaikki ollutkaan. "Kauppamieheen" käytiin nyt suoraapäätä käsiksi hänen kalliimmissa harrastuksissaan. Tämä tapahtui, kun tuli kysymys siitä laittomasta kauppahankkeesta, joka oli Delphinin tarkoitus, ja niistä sotatarpeista, joita se kuljetti liittoutuneille.
"Herra kapteini" — sanoi miss Halliburt eräänä päivänä hänelle — "kiitollisuus ei ole ikänä estävä minua sanomasta teille suoraan mitä mistäkin asiasta ajattelen, vaan päin vastoin. Te olette oiva merimies ja taitava kauppias, ja kauppahuone Playfair ja Kumpp. on pidetty mitä suurimmassa arvossa rehellisyydestään; mutta tällä kertaa se unhottaa periaatteensa ja on antautumassa asioimiseen, joka ei ole sen arvolle sovelias."
"Kuinka niin?" — huudahti James — "eikö toiminimellä Playfair ja
Kumpp. ole oikeutta ryhtyä tällaiseen kauppayritykseen."
"Ei! Te kuljetatte sotatarpeita noille onnettomille, jotka ovat täydessä kapinassa maansa laillista hallitusta vastaan, ja tätä sanon minä huonon asian kannattamiseksi asevoimalla."
"Kunniani kautta miss Jenny" — vastasi kapteini — "en tahdo väitellä kanssanne liittoutuneitten oikeudesta, vaan tahdon vastata teille ainoastaan yhdellä sanalla: minä olen kauppamies, ja semmoisena minä ajattelen ainoastaan toiminimeni etuja. Minä koetan ansaita rahaa, missä ikänään tilaisuutta siihen ilmaantuu."
"Sepä juuri onkin moitittavaa, herra kapteini" — jatkoi tyttö. — "Voitto ei puhdista tekotapaanne. Jos kiinalaisille myötte opiumia, joka heidät tylsentää, niin olette yhtä syyllinen kuin tällä hetkellä, antaessanne Etelän kansalle välikappaleita käsiin, millä pitkittävät epäoikeutettua sotaa."
"Suokaa anteeksi, miss Jenny, mutta johan nyt menette kovin pitkälle; minä en saata myöntää…"
"Ei, mitä olen sanonut on totta. Mutta kun olette kysyneet omaltatunnoltanne, ja selkeästi käsitätte ajettavanne asian sekä kun ajattelette seurauksia, joista kokonansa olette vastuunalainen kaikkein silmissä, niin olette tunnustava minun olevan oikeassa tässä niinkuin monissa muissakin kohdissa."
Nämä sanat kuultuansa seisoi James Playfair perin ällistyneenä. Hän erosi oikein vihastuksissaan tästä nuoresta tytöstä, sillä hän tunsi kykenemättömyytensä vastaamaan. Sitte käveli hän äkeissään kuin lapsi puolen tahi korkeintaan kokonaisen tunnin, jonka perästä hän palasi tämän omituisen tytön luokse, joka herttaisimmalla hymyilyllä löi hänen väitteensä armottomasti kumoon.
Sanalla sanoen, kuinka nyt lieneekin ollut, ja vaikka James Playfair ei tahtonut sitä tunnustaa, niin ei hän enään ollutkaan omissa valloissaan. Hän ei ollut enään "herra lähinnä Jumalaa" omassa laivassaan.
Crockstonin suureksi iloksi Halliburtin osakkeiden arvo näytti yhä nousevan. Kapteini näytti päättäneen tehdä mitä hyvänsä vapauttaaksensa miss Jennyn isän, vaikka panisikin tässä alttiiksi Delphinin, lastinsa ja laivaväkensä ja saattaisi päällensä arvoisan setä Vincentin kirouksen.