ESIPUHE.
Lukuvuonna 1874-5 pidin Helsingin nais-akatemiassa luentoja suomalaisen kirjallisuuden historiasta, joita varten olin tutkinut Kalevalan niin hyvin kaunotieteellistä arvoa kuin myös syntymishistoriaa. Siinä tämän teoksen alku. Sittemmin, kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura oli julistanut kilpapalkintoja annettavaksi 50-vuotisjuhlansa johdosta, rupesin kirjoittamaan luentoni uudestaan, uudistettuin laveampain tutkimusten perästä. Määrä-ajaksi valmistui ainoasti kaunotieteellinen katsahdus ynnä joku osa vertauksista muiden kansojen taruihin. Työn laveus ja myöhemmin tarpeelliseksi nähty perinjuurinen tutkimustavan muutos, joka taas teki kaikkein runovarain läpikatsomisen välttämättömäksi, ovat sitten viivyttäneet lopullisen valmistumisen tähän saakka.
Pitkä, välillä kulunut aika, myöhemmin käsille tulleet uudet runovarat ja varsinkin yllämainittu tutkimustavan muutos ovat tehneet, että olen havainnut koko joukon erehdyksiä 1881 saakka painetuissa arkeissa. Useimmat niistä olen uudesti painattamalla poistanut, mutta muutamat pienemmät ynnä pari myöhempiinkin arkkeihin sattunutta erehdystä ainoasti huomauttanut tähän liitetyssä oikaisuluettelossa.
Mitä kaunotieteelliseen osaan tulee, moitittaneen kenties, etten sitäkin ole kokonaan muodostanut käsikirjoitusten perustukselle. Mutta mielestäni on Kalevala nykyisessä muodossansa — annas olla että siihen Lönnrot'inkin käsi on johonkin määrään vaikuttanut — jo niin vakaunut, ettei sitä taideteoksena sovi arvostella muuten kuin juuri tämmöisenään. Paitsi sitä on Lönnrot kokoonsovittaessaan, järjestäessään ja lisiä sekaanpannessaan ainoasti jatkanut ja täydentänyt kansanlaulajain oman työn, samaan henkeen ja tapaan kuin he itse, niin että kaikki on pysynyt tosikansallisella pohjalla.
Sitä puutetta suuremmalla syyllä sopinee moittia, ettei tässä ole sanallakaan mainittu vanhan runomittamme synnystä. Mutta tieto, että maisteri Borenius'ella on sitä koskeva perinpohjainen teos tekeillä, on estänyt minua, siksi kun oli liian myöhään.
Menköön nyt tämä koe ulos Suomen yleisöön! Luonnollisesti en voi toivoakaan, että kaikki, mitä siinä on lausuttu, on saava vakinaisen, pysyväisen talletuspaikan tieteen aarrekammiossa — jäähän uutismaahan aina kiviä ja kantoja, jotka vastaisen paremman viljelyksen on poistaminen. Mutta kuitenkin, kaikitenkin lienee minulla syy toivoa tästä sitä hyötyä tieteelle sekä isänmaalle, että se on niin hyvin ansioittensa kuin virheittensä kautta virittävä suurempaa intoa kansamme vanhan ikiperinnön kaikinpuoliseen, perinjuuriseen tutkimiseen. Siinä on oleva paras palkka kaikesta vaivasta.
Lopussa pyydän saada kiittää kaikkia, jotka tavalla tai toisella ovat olleet minulle avulliset: etupäässä maisteri A. Boreniusta, joka Lönnrot'in venäjänpuolisten runokeräelmäin järjestämisellä on tehnyt noiden ylen tärkeäin todistuskappaleitten käyttämisen mahdolliseksi ja arvokkaalla kirjoituksellansa Suomen Kuvalehdessä 1873 on ensin johtanut ajatuksen runoin leviämisen oikeaan suuntaan. Suullisia neuvoja ja selityksiä kielitieteen ja muinaistieteen alalta olen saanut provessoreilta E. Aspelin'ilta, O. Donnerilta sekä A. Freudenthalilta. Nimi- ja asialuettelon on minulle hyväntahtoisesti tehnyt neiti A. Winter.
Helsingissä Marrask. 29 p. 1885.