III. ILOA JA SURUA.
Suvilaulu.
Oisin pääskynä mä piennä,
Suvilintuna suloisna,
Lenteleisin, liiteleisin,
Suomehen suhauttaisin.
Sitten sinne saatuani,
Perillenpä päästyäni
Ilmassa iloitteleisin,
Räystähällä riemuitseisin
Kesän kaunihin tulosta,
Tulost' armahan auringon.
Vaan jos itkevän näkisin,
Huolellisen huomaitseisin,
Hälle mä viserteleisin:
»Mitäs itket, ihmisparka,
Murhehdit, sä Mannun lapsi? —
Kohtalosiko kovuutta?
Sydämeskö sulatuutta?
Katso luonnon kauneutta,
Ihanuutta ilman kaiken:
Suot jo läikkyvi sulana,
Järvet jäiden kahlehitta,
Nietos nurmelta katoopi,
Häviääpi maasta hanki,
Päivyen taas paistaessa,
Ahavan puhaltaessa;
Korpi kukkia on täynnä,
Puiden latvat lintusia;
Kukat ne hajuelevat,
Lintusetpa laulelevat:
'Iloitkaamme, riemuitkaamme,
Laulakaamme, kiittäkäämme!
Suven meille Luoja saattoi,
Jumalamme joudutteli!'
»Ällös itke, ihmisparka,
Murhehdi sä Mannun lapsi!
Hänpä, joka suven saattoi
Näille Pohjankin perille,
Joka kaikki suot sulatti,
Pani järvet aaltoomahan,
Kukat pienet kukkimahan,
Lintusetkin laulamahan —
Suven saattavi sinullen,
Kesän kerran kerjittävi.
Sielus nietokset sulavi
Lempensä lämmittämällä,
Huoles hattarat hajoovi
Henkensä puhaltamalla!»
Onneton.
Päiväpaisteell' astuissani
Varjo vieress' astuvi,
Ei se musta, pimeäinen
Luovu koskaan luotani.
Josko poies paennenkin
Iloisien joukkohon,
Suru aina sydäntäni
Puree, kalvaa ponneton.
Tulis yö ja aurinkoisen
Tulet tuimat sammuttais,
Varjo synkkä vierestäni
Silloin ehkä katoais.
Tulis Tuoni toivottuni,
Veisi rauhan majoihin,
Nukkuessan' nurmen alla
Nukkuis musta murhekin.
Juomalaulu.
(Nuotti: Sjung om studentens lyckliga dag.)
Maljat, veikkoni, täyttäkää!
Vielä nyt veren kuohuvi kosket,
Nuoruus se punastuttavi posket;
Nuoruuden olkohon malja tää!
Mietteet murheiset
Poies haihtukoon;
Tuskat turhaiset
Nuoruuden kevyt miel' pakohon ajakoon!
Ensimaljan nyt nuoruus saa!
Niin! maljan sen nuoruus saa!
Hurraa!
Toinenpa malja se armahan on!
Mit' olis nuoruus rakkaudetta?
Niin olis kuin kevät kukkahisetta,
Kolkko vaan, iloton, suloton!
Autuus taivahass'
Lempi on sula vaan.
Maan pääll' autuas
Olen kun katsoa kultani silmihin saan.
Toisen maljan sen armas saa!
Niin! maljan sen armas saa!
Hurraa!
Kannun pohja jo pilkoittaa.
Viimeisen kerran täytän mä maljain.
Tehkää se myös: päin juokaamme paljain!
Maljan viimeisen saa kotimaa.
Huokaus viimeinen
Suomen olkohon!
Suomen etehen
Viimeiseen pisaraan veri vuotakohon!
Maljan viimeisen saa kotimaa!
Veren viimeisen Suomenmaa!
Hurraa!
Soittoa kuullessa.
Kaiu, kaiu, kaunis ääni,
Sävel, soios, suloinen!
Soidessasi mielen myrsky
Rauhaan viihtyvi;
Sydämessä huima hyrsky
Aaltoin tyyntyvi.
Kaiu, kaiu, kaunis ääni,
Sävel, soios suloinen!
Ketoa kuin kuivuvaista
Kaste kostuttaa,
Niinpä rintaa riutuvaista
Soittos virvoittaa.
Kaiu, kaiu, kaunis ääni,
Sävel, soios, suloinen!
Toivon kukat kuihtunehet
Tointuu tuoksumaan;
Syämen linnut paennehet
Taas saa laulamaan.
Kaiu, kaiu, kaunis ääni,
Sävel, soios, suloinen!
Pianpa päämme vaipunee
Maan kylmään kainaloon.
Siis lempikäämme, veikkoset,
Siis suudelkaamme, poikaset,
Kun vielä huulet lämpöiset
Nyt suuta tarjoaa!
Sotamies-laulu.
No, miehet, miekat naulahan
Nyt pankaa riippumaan!
Käs' vasen neidon kaulahan,
Pikari oikeaan!
Kuin syksyn kukka kerkeä
On sotamiehen elämä.
Sen mettä aik' on imeä,
Kun vielä kukoistan.
Mi haitta, josko juotanee
Nyt liika pisara —
Se verenämme vuotanee
Jo maahan huomenna.
Siis juokahamme, veikkoset,
Ett' tappelussa punaiset
Ei ehtyis veren lähtehet
Tok' ennen aikojaan!
Jos huuleen huuli haipunee,
Hiis sitä moittikoon —
Pianpa päämme vaipunee
Maan kylmään kainaloon.
Siis lempikäämme, veikkoset,
Siis suudelkaamme, poikaset,
Kun vielä huulet lämpöiset
Nyt suut tarjoaa!
Pikku Julius vainaa.
Mamman Luli pikkarainen
Läksi maailma-matkalleen,
Mut jo pian lapsukainen
Väsyi pienin jalkoineen.
»Syliin, syliin!» itki
»Enemp' astua en voi!»
Kohta enkeli jo tuli,
Lepoon Lulin päästä soi.
Järven rannalla.
Jyriseepi järvell' aaltoin hyrsky,
Heitä möyryttääpi hurja myrsky,
Pilvet mustat peittää koko taivaan,
Peittää auringonkin aivan.
Rantaa vastaan vyöryin laineet riehuu,
Kuohuns' ilmaan lennättäin ne kiehuu,
Pyrkis ulos piiristään, mut sortuu,
Voimatoimia uupuin murtuu.
Ihminenkin omin voimin pyrkein
Yli hälle säättyin rajain jyrkkäin,
Ryntää, ponnistaa, tai siivin koittaa
Ylä-ilmoiss' sijan voittaa.
Mutta kaikk' on turhaa, kalliona
Luojan sääntö liikahtamatonna
Kestää rynnäköt; turh' on myös lento,
Ihmis-siip' on aivan hento.
Uhka-ylpeyden myrsky tuopi
Pilvet vaan ja pimeyttä luopi
Meidän välillen ja suuren Luojan,
Ainokaisen voiman suojan.
Asetu, oi aaltoileva rinta,
Tyyneksi kuin järven kirkas pinta,
Taivaan armo-aurinkoinen kohta
Sitten sulle jälleen hohtaa.
Vedestä nyt kuuluu humu vieno.
Taivahalle nousee sumu hieno;
Sielukin näin tyynnä ainoasti
Kohoo maasta taivoon asti.
Pää pystyyn.
Pää pystyyn vaan!
Sä olet mies, et halpa mato maan!
Mi kohtaakin, ei saa se sua sortaa,
Ei saa se sortaa, saa ei maahan murtaa.
Pää pystyyn vaan!
Pää pystyyn vaan!
Niin Luoj' on luonut parhaan luomistaan.
Inehmo, vaikka vaipuiskin jo huoleen,
Katsahtaa voi tok' ylös taivaan puoleen.
Pää pystyyn vaan!
Pää pystyyn vaan!
Ei Herra jätä lastaan milloinkaan.
Kun kuorman raskahan Hän päälles luopi,
Lujuuden, voiman, miehuudenkin suopi.
Pää pystyyn vaan!
Sun tahtosi tapahtukoon.
Mun sielun' onpi niinkuin erämaan
Hiekoilla autioilla harhaileva,
Jäljille yksin jäänyt seurastaan
Ja turhaan kumppaliaan tapaileva.
Herra, oi auta mua!
Mun sielun' on, ylt'-ympäri kuin ois
Mull' yö vaan pimein, synkin, musta aivan,
Kun tähti viimeinenkin sammui pois.
Ja sammui minuun iskenytkin tuli taivaan.
Herra, oi auta mua!
Kauhistuin sieluni jo lähestyy
Parrasta toivottoman kadotuksen.
Viel' askel yks, niin siihen syökseentyy
Se helvetin jo ammollaan näk' uksen.
Herra, oi auta mua!
Mut nyt, nyt tunsinkin Sun apusi,
Mi pois mun tempas partahalta nielun;
Pimenneen mielen' valos valaisi,
Ja lohdutukses täytti tyhjän sielun.
Herra, ma kiitän Sua!
Juur' ankarimpan' olit laupiain,
Suurimman armos tuskass' annoit mulle.
Ma näin, ett' onni onnist' autuain,
On se, kun onnens' uhratuks saa Sulle.
Herra, ma kiitän Sua!