V. LEIKILLISIÄ.
Neuvo.
Närkästyen neito lausui
Pojallensa pilkkasuulle:
»Mikä turva on sinussa?
Olet heinä heiluvainen,
Kaikkia kumartavainen! —
Miten luottaisin sinuhun?
Olet laine läikkyväinen: —
Lampen' aallollen asetan,
Pian aalto pettänevi. —
Olet lieto perho-lintu:
Kukkaa kerran suutelevi,
Muihin sitten lentelevi!»
Poika vastas pilkkasuinen:
»Vähäpä turvaa vesassa,
Heinäsessä heiluvassa —
Ota kanto turvaksesi!
Vankka kanto on tukena,
Jos ei juuri kaunokainen, —
Musta, paksu ja rypinen. —
Paha aalloilla asua:
Yhä laine läikkyilevi —
Jäähän luottosi aseta,
Jää ei läiky lainehena,
Josko kylmäkin kuvetta.
Älä usko perhokaista,
Lieto kun lepertelevi,
Ota toukka toveriksi!
Se on aina uskollinen,
Se ei luotas lennäkänä,
Josko syöpikin sydämes.»
Laiskuuden ylistys.
Muut ne kiittävät aina ahkeran suuria töitä:
Kuinka hän hikoillen raatavi, puuhaelee.
Minäpä laulelen: laiskuus Luojan lahja on parhain,
Oikein jos sitä sä osaat nauttia vaan.
Ole laiskana, veikko, sitten ei raukene ruumiis;
Hautahan aikaiseen vaiva ja puuha sun veis.
Ole laiskana, näin vaan saat sinä suuria toimeen;
Puolta ei ahkera tee, minkä hän laiskana vois.
Kun sua sairaus vaivaa, työ sitä pahenteleisi;
Hiljaa makaile vaan, pianpa paranet taas.
Suru kalvava seuraa sinua kaikkihin töihin;
Olepa joutilas, koht' ehtivi Unonen luo,
Ehtivi Unonen luo ja unhotusjyväset kylvää
Luomihis, viepi sun pois iloa ihailemaan.
Mitä on taitehet? — Kaikki vaan ne on laiskurin työtä;
Ei työjuhtien luo Runotar koskahan käy.
Almanakassapa viimein katso pyhien joukko —
Ahkeratako lie niissä yht' edes vaan.
Kaikki ne laiskana eli, laiskana loikkui ja lihos;
Joka ei mitään tee, syntiä myös se ei tee!
Siitäpä pääsivät laiskat taivahan talohon suoraan,
Pääsivät itse ja myös päästää muitakin voi.
Varoitus tytölle.
Sydän poikien lampena lie,
Min pintahan tien vene piirtää;
Vaan tuuli kun venosen siirtää,
Koht' tietymätöinnä on tie!
L'Isle de la paix.[3]
Sovinnon sua saareks tottakin mainita taitaa:
Juuripa ihminen yks päälles sopia voi!
Lempi ja Lempo.
Lempenä neitonen liehui; kaikki sydämet syttyi. Miekkoinen, joka sen nai, Lemmon kekälen sai!
Komea hautakivi.
Armahas haudan päälle sä loit kiven komean, suuren.
Siksikö että hän pois sieltä ei palata vois?
Suurisuiselle ystävälle.
Hopeanhohtelevaisna miettehes kohosi ilmaan.
Varmaan, arvelin mä, Fenix-lintu on tuo!
Mutta pianpa läiskis! maahan sä putosit jälleen.
Olitkin, nyt minä näin, siipikalanen vaan!