JANNE
Ensin kai oli ikävää ja kaihoa ja sitten oli silkkaa iloa ja riemua.
Sellaisia kai ne rakkauskirjeet tavallisesti ovat, että
»Voi kun on ikävä ja voi kun on lysti että silmissä vesi kiehuu, kun kultani leiskuu mun mielessäni että hamehen helmat liehuu.»
Kaipa äiti sellaisia virsiä on kuullut. Jokaisella reen pankolla niitä laulellaan.
EEVA-KAISA (hyväntahtoisesti)
Sinä nyt olet! Koetat puhua minut pyörryksiin.
MATTI (tulee vasemmalta)
Eipä tänä juhannuksena paljon välitetä juhannuskoivuista. Miehet ovat pistelleet niitä mihin on sattunut. Joko sinäkin, Janne, olet tulossa pirtin istukkaaksi?
JANNE (nousee liikkeelle ja kurkistaa joskus akkunasta)
Meininki tässä kai jo käy akottumiseen päin. Mieli ei enää hyväile linnun laulupuita. Mutta tosiaankin! Kai mahtoivat jättää tien auki, että pääsee veräjästä pihalle — ja pihasta pellolle? Näkyypä pääsevän.
MATTI (on istunut keinutuoliin)
Kai siitä sinun liinukkasi läpi pääsee, jos pidät keskitietä. Aiotko huomenna käydä Rautialla?