JANNE
Suotta äiti huutaa — autohan kääntyy juuri portista —
MATTI (pudistaa nyrkkiään pihaan päin)
Surma! Surman syötävä —!
JANNE (taluttaa äidin sohvaan, kuiskaten)
Nyt on äidin muistettava kaikki, mitä Anna on sanonut. Ja myöskin, että
Atte toivotti äidille rauhallista juhannusta.
EEVA-KAISA
Voi minun päiviäni! (Pillahtaa lohduttavaan itkuun)
MATTI (kääntyy akkunasta kädet nyrkissä)
Horna ja helvetti — ja — ja — (kömpii keinutuoliin koetellen kurkkuaan kuin tukehtuisi.)
JANNE (sanoakseen jotain)
Ehkä Anna lähti vain huviajelulle — hänkin.
MATTI (hetken vaitiolon jälkeen)
Saamme nähdä. Avaa tuo paavin pulla ja lue se!
JANNE (avaa kirjeen ja lukee)
»Hankalan isännälle.
Oikein sanoitte, ettei mies saa istua kuin vahinko nurkassa kenenkään ilkuttavana. Kun tämän otin opikseni, niin muistin samalla, että Hankalan isäntä oli kerran menneisyydessä ryöstänyt Tourulan tyttären emännäkseen. Asiassa ei mielestäni ole mitään pahaa, mutta pistipä sentään päähäni tasoittaa tuo vanha velka. Vanha tarina neidon ryöstöstä tuntui kaipaavan kirkastamistakin, ettei kokonaan unohtuisi.
Kun tätä luette, olemme Annan kanssa jo vähintäin Rautian ristillä, ja siitä poikkeamme sille tielle, mikä enimmin sattuu meitä miellyttämään. Tervehtien
tuleva vävynne Atte Tourula.»
(Kääntelee kirjettä.)
Enempää tässä ei näy olevan, eikä tätä kai lisä parantaisikaan.
MATTI (lyö nyrkkinsä pöytään)
Roisto — ryöväri — rosvo!
EEVA-KAISA (on lopettanut itkunsa ja kuunnellut kirjettä kiintoisesti)
Älä, herran tähden, isä! Minun mielestäni kirje oli leppoisa.
JANNE (hyväntuulisesti)
Olihan se ryövärin kirjeeksi aika mukava. Minä pahoin pelkään, ettei se meidän isäntä kirjoittanut mitään sille Tourulan isännälle — silloin — mustassa menneisyydessä. Ihmiset taitavat sentään vähin erin muutella sisäisiä muotojaan.
MATTI (katsoo pitkään toista ja toista, mutta ei sano mitään, painaa vain lakin päähänsä ja lähtee ulko-ovea kohti, hitaasti kuin taakan painamana).
Väliverho