JANNE
Nyt sentään ymmärrämme vähin arvostaa sekä omaamme että toisten onnea. — Minä luulen, että minun onneni sanantuoja on jo palannut kirkkomatkaltaan. Menenpä katsomaan kuka siellä ovissa liikkuu. (Menee oikealle)
MATTI (rykii ja nieleskelee neuvottomana ja rupee sitten piippuaan sytyttelemään)
Jutteleeko se muuten vain pötyä, vai piikitteleekö se minua? Puhelee minulle kuin metsämöykyrille. Siinä ne entiset sanakiekurat taas olivat polskaamassa. Mitä sinä meinaat sellaisesta?
EEVA-KAISA (arastellen)
Itsehän sinä olet sanonut, että olemme tainneet vähän pudota nykyisestä maailman menosta.
MATTI
No, mutta saakuri soikoon! Kuuluuko roistous ja vääryyskin uudenaikaiseen maailman menoon? Eikö muka saisi edes kimmastua? Häh? Sanopas se!
EEVA-KAISA
Mutta — entä — jos Atte ja Anna ovat juuri ne, joita on vääryys kohdannut.
MATTI
Mitä sinä puhut?
EEVA-KAISA (hätääntyen)
He rakastavat toisiaan. Ovat molemmat nuoria ja järkeviä ja Atte on kaikin puolin kunnian mies. Kelpaisi vävyksi vaikka kenelle. Onko se väärin, että tarttuvat omaan onneensa? Ja eikö Anna ollut ihmeteltävä rohkeudessaan? Kenen perua on sellainen rohkeus ja päättäväisyys? Ei ainakaan minun! Ajattelepas sitä! Ja ajattele Attea! Kuinka miehekkäästi hän toimi. Oliko se nahjus, joka rohkeni viedä meidän Annan? Ja oliko se mies, joka toi sinulle kirjeen ja kirjoitti sen, oliko se kuin vahinko nurkassa? Ajattelepas näitä asioita ja tuumi pääsi ympäri! Löytäisitkö tästä pitäjästä toista sellaista miestä ja löytäisitkö sellaista tyttöä, joka sanoo isälleen ja äidilleen niin kauniit jäähyväiset? Ei soimannut eikä riidellyt. Lähti kuin herran enkeli. Meni sinne, minne sydän käski. Teki jumalan sanan mukaan. Erosi vanhemmistaan ja seurasi sydämensä valittua.
MATTI (on kuunnellut ihmetellen)
No, mutta, Eeva-Kaisa! Mikä sinuun on mennyt? Et ole eläissäsi puhunut noin kauan yhteen menoon. Silmäsi palavat ja posket loistavat.
EEVA-KAISA (entiseen vaatimattomaan tapaansa)
Minulla ei ole eläissäni ollut niin tärkeätä puolustettavaa. Itsestäni en melua pidä. Minä puhuin lapseni puolesta ja sinun puolestasi.
MATTI
Minun puolestani?
EEVA-KAISA
Soisin niin mielelläni, että olisit hyvyydessä ja ylevämielisyydessä moitteeton ja nuhteeton. Sen luulisin tuottavan meille iloa ja siunausta, kun tästä lähdemme katselemaan ympärillemme — niinkuin sinä sen olet ajatellut.
MATTI (katselee hetken Eeva-Kaisaa, rykäisee sitten ja nousee kävelemään, pysähtyy ja ähkii)
Saakurin ajatukset! Hyppivät kuin kärpät laidasta laitaan. Annas olla! Kun saisi kiinni jostakin emäjuurikkaasta! Sekoitit, muijaseni, kuin puuropataa ikään. Et eläissäsi ole niin kauhoinesi hosunut. Annas nyt olla! (Kävelee vähän.) Se Atte sai siitä Jokipartaasta sähkövoiman tappuriin ja myllyyn ja — ja — niin sai — ja sähkövalon — ja — (pysähtyy) — eikä se nuhjutin ole — pellot kuin minun kyntämiäni — ja — uskalsi tulla minun kanssani kättä kääntämään — (kävelee) — tuli kuin saakurikin — ja vei kuin veikin — ja tyttö peijakas — (pysähtyy) — olipa siinä koko lempo tytöksi — vallan tavaton epeli — tavaton — keneen tuleekaan — ei äitiin — saakuri — ja kun minä suutun, niin tulee Eeva-Kaisa ja puhuu niin paljon hyvää ja kaunista, ettei sellainen määrä mahdu mihinkään — ja tässä sitten seison — enkä voi penteleille edes nyrkkiä näyttää —
JANNE (tulee ulkoa)
Jopa Leena-rukka tuli uutistaakkoineen. Jokaiseen asumukseen oli ollut poikettava kuormaa vähentämään. Siksi viipyi. Eihän uutisella mitään tee, jos ei sitä voi työntää jonkun korvaan.
EEVA-KAISA
Mielellään kai Leena lennätti sinun ja Helmin —