II.
"Oi poikani, heittäös työsi jo pois, jo ammoin on saapunut yö, pian koittavi taivaalla huomenkoi — tuo valvonta voimasi syö!"
Oi äitini armas ja kultaisin, et nyt mua työstäni saa — en jouda, en jouda mä uinailuun: kun vaarassa häilyvi maa.
"Oi, lapseni, nuorihan vielä sä oot, mitä työsi se hyödyttäis? On kansalla valvojat vanhemmat — kuka kuntosi ymmärtäis?"
Voi äitini kallis ja kultaisin, mua vaativi velvollisuus! Mitä siitä, jos nauravat harmaapäät, mun puolella polvi on uus.
Minä nuoria kutsun ja innostan, kunis kaikki he valveutuu — ja halpa se varmaan itse on, joka tointani halveksuu.
"Oi, poikani, kaunista kaikki on tuo,
mut ken sitä huomaa, ken?
Kuka kumma sun vaivasi palkitsee?
Vain kuolema kostaa sen".
Voi äitini hellä ja herttainen, mitä palkkoa pyytäisin? Kun kansani kallihin säilyis vain, minä riemuiten poistuisin.
En vaadi mä valtoa ylhäisten, en kultia rikkaiden; mun palkkani kansani onni on vaan sekä henkiset he'elmät sen.
Niin, äitini hellin ja herttaisin: ikä ihmisen lyhkänen on. En jouda, en jouda mä uinailuun, mun täytyvi taistelohon.
"Voi, lapseni nuori ja kalpea, voi, sinun intosi oivallan — ja Luoja sun toimesi siunatkoon ja vieköhön huolet maan!"
Suursaaressa 9/8 1891.