KUUSI KALLIOLLA.
Noin pystynä päin sinitaivasta kun nostat sä uljaan pääsi, niin luulisi, että jo taimesta sun Luojasi vapaaks sääsi, ja että sä vehmahan maaperän sait, jost' ilman vaivoja ruokasi hait.
Mut kallion kylmänpä kyljestä sun kukkea kruunusi nousi ja tuulien touhussa myrskyllä sun latvasi laulaen sousi, mut runkosi vankka se taipunut ei, jos lehväsen tuulis-pääkin vei.
Kun luottavan tyyneenä eessäni mun tuoss' seisot kuin koskessa paasi, teen aatoksissani vertailun: jos tuo olis viljelys maasi! Sen juuret ne kansasi sielussa ois, vaan latva se vapaana soutaa vois.