MEMENTO MORI.
(Veistokuvaryhmä Lontoon Kristallipalatsissa.)
Rintaan voimakkaasen nojauupi immyt hienon hento, ihanainen, silmissänsä autuus kuvastuupi — tällä hetkellä hän vain on nainen: murheet maailman hän unhottaapi, noin kuin uinahtaa hän tuossa saapi sulhon rintaa vasten. — Elo autuasten tunteen täysi valta yksin on.
Aatos vuoroon seisahtuvi heillä,
Vuoroon vallatonna kauas väikkyy,
Väikkyy tunteen tuottamilla teillä
Tai myös aallokossa lemmen läikkyy
Sen he tuntee vain, ett' aina, aina
Sylitysten ois he autuaina.
Maailmassa tässä
Ihmis-elämässä
Lemmen valta varmaan suurin on.
Vaan memento mori! kuolo uhkaa,
— Lemmenkinpä voittaa kuolon valta —
Ethän ihmisparka oo kuin tuhkaa,
Pelkkä laina kaiken tuottajalta!
Vaikka onnes itse autuus oiskin,
Vaikka hetket hempeimmät se soiskin,
Kaikk' on katoovaista —
Tästä luonnon laista
Lempikään ei poikkeusta tee.
Juur' kun rintaa vasten rinta sykkii
Ja kun silmän katseen silmä kohtaa,
Juur kun nautinnosta suonet tykkii,
Punahuulet suudelmista hohtaa,
Silloin juuri, lemmen autuudessa,
Ihmis-intohimon vallitessa,
Huutaa tuonen valta
Maasta turpeen alta:
Ihmislapsi, kuolla täytyy sun!
Lontoossa 12/6 1890.