III.
Pitkä on syksyen tähdetön ilta,
Pitkä on talvisen päivyen puhde,
Pitempi Pohjolan kesäinen päivä.
Kaikista näistäpä pisin on sentään
Sulhoa vuottavan impyen aika.
Matkalla Amerikkaan.
Kuin kaarna keinui laiva vaan
Vienosti aalloilla,
Ja tuuli hiljaa huo'ullaan
Heilutti purjeita.
Mä yksin istuin kannella
Uinaillen, miettien,
Ja tähdet taivaan kaarella
Ne välkkyi tuikkien.
Kirkkaana koitti Pohjassa
Kointähti loistokas,
Ja lempeä ol' hohtonsa,
Katseensa toivokas.
Tuo tähti johti aatteeni
Etäälle Pohjolaan.
Sai sulo Suomi mieleeni,
Mä muistin synnyinmaan.
Mä muistin kalliin koto-maan
Huminan honkien,
Ja kuinka kosket kuohullaan
Riehuivat raivoten.
Loiluista karjanpaimenen
Kaikuivat kalliot,
Vaikk' ammon uupui vaieten
Jo linnun laulelot.
Mä mietin: kenpä soutanee
Nyt koto-lahdellain?
Ja kenpä muistaa joutanee
Minua matkallain?
Mä muistin Pohjan talvi-yön
Ja taivon tähdekkään.
Ja revontulten hohdevyön,
Mi lumoo säihkyllään.
Mä muistin syksy-illan kuun,
Mi hopee-loistollaan
Valaisi laineet lahden suun;
Mä muistin — Pohjanmaan!
Tuo kaiho kasvoi tulvilleen
Mä mietin, kyyneilin,
Ja katsoin taaskin tähtöiseen,
Suruisna huokailin.
Ja on kuin taivon tähtönen
Ois murheen huomannut,
Ja on kuin henki tuulosen
Ois hiljaa huo'annut:
"Sä synnyinmaasi, onneton,
Oi miksi heititkään?
Maa vieraan valju, kylmä on,
Vaikk' päivyt lämmittää!"
Luonto ja sydän.
Oli kesä. Luonto loisti
Onnellisna verhossaan.
Sydän nautti. Kannel soitti
Lemmen laulun riemussaan.
Tuli syksy. Luonto itki
Kyyneleinä verhon pois —
Sydän hyyti, hiljaa sykki,
Kannelkaan ei riemuin sois.
Syksy syöpyi. Talvi saapui,
Luonto paljas paleltui —
Epätoivoon sydän vaipui,
Kannelkieli takertui.
Talvi taantui. Suvi-päivyt
Suli kylmän, jäisen maan —
Sydän, hyyteesen jo käynyt,
Elpyi toivoin laulamaan.
Vastaväitteitä.
Olla taivast' ei voi maailmassa,
Niinhän kaikki väittää vastahan.
Mitä siitä, kun sun katsehessas
Kaksi taivoo nään mä paistavan.
Loistaa koitar ei voi iltamalla,
Aamuin välkkyvän sen sanotaan.
Valhe tuokin; silloin juurhan aamu
Alkoi syömmessäni koittamaan.
Eihän sataa voine poutasäällä,
Taivon seesnä juuri ollessa?
Voipa kyllä; sainhan kerran olla
Poutasäällä suukko-sateessa.
Eihän onnessa oo onnettuutta,
Sekin harhaluulo onpikin:
Juur' kun onnestani täysin nautin,
Silloin, silloin sen mä hukkasin!
Impeni.