SYKSYINEN MIELIALA.
Syystunto luonnossa ja taivas valju,
Kukkaiset kuolleet, lehdet kellertää,
Ei tunnu tuuli, kylm' on luonnon silmä,
Vedenkin pinta tuskin värähtää.
On luonto tyyni, tyyni tunteettuutta,
Tai ehkä uinuu sopusointuaan
Tai väsyi luomaan ja nyt voimaa uutta
Tuoss' imee ikuisista vuoksistaan.
On tyyntä kaikki, rauhan päivä loistaa
Valjulta laelta sinitaivasten —
Miks sitten tuulispäänä tunne riehuis,
Kai syyt' on kerran kuolla myöskin sen?
Niin ootkin tyyni taas, sä sydän raukka,
Ett' oikein pelkään saavas talven jään;
Tyhjyyden syvää rauhaakoon se lienee
Tai liekkö tyyntä eellä myrskysään?
1891.