HAUDOILLA
Näen ikkunastani hautausmaan ja mietin: siellä, siellä myös mun on matkani pää.
Kuten nyt unohdettujen hautojen päällä humisevat koivut tuuhealatvat — ja kasvavat rikkaruohot, kuten nyt unohdettujen hautojen päälle auringon säteet kultana lankee ja varisevat valkeat ruusut, niin myöskin on kerran: minä mustassa mullassa lepään. Joku toinen ikkunastani katsoo ja omaa määräänsä miettii.
Oi jalkani, maista polkuas keveästi astu: se kulkee hautojen päällä. Kädet, kukkihin koskekaa hiljaa: ne kasvavat hautojen päällä. Puhe, lempeenä kaikuos huuliltain: sinut kuullaan hautojen päällä.
Oi etten kellekään tuottaisi tuskaa hautojen päällä —