PROLOGI
Sen tunnen kyllä: oon outo uneksija päällä maan, jok' kuuntelee vain omaa kaipuutaan ja näkee ikitähdet päänsä yllä.
Sen tiedän kyllä:
mun lauluni on tähdenlento vaan,
mi sammuu kohta leimahdettuaan,
pien' valoviiru öisen aavan yllä.
Se tunto mulle
on tuska sammumaton, pohjaton:
kuin tähdet korkea, ah, kaipuu on,
ja onni mainen tyydyttää ei saata.
Se tieto mulle on riemu suurin, lohtu tuskassain: valona hetken välkähtää ma sain ja sitten — kohti Kaipuun pyhää maata.