SUUDELMA
Veritas, sinä suutelit minua
kuin ruumiinsa verille ruoskinut hurskas
Pyhää Neitsyttä:
kunnioittavin, aroin huulin.
Sinä suutelit minua uudelleen
kuin erakko,
joka luopuu maailmasta ja lähtee korpeen:
alistuen.
Ja minä otin suutelosi vastaan mitään ymmärtämättä,
mutta tuntien kaikki kuoleman edelliset kauhut.
Veritas, silloin kävi lävitseni aavistus, ikäänkuin voisin minäkin tuntea sen Kaikkivaltiaan Voiman, josta Kirjojen Kirja sanoo: »Ei etsi omaansa, ei katkeroidu.»
Veritas — minä, minä soisin, että sinä olisit krusifiksi, jota voisin alati kantaa povellani, palvoa hartaudessa, löytää levon sielulleni antaumuksessa — ja suudella syntisin, janoisin huulin päivin ja öin —