KORPI
Ei, kyllä minä itse menin kysymään, kuullessani, että ne olivat vanhoja ja kuluneita. Ja ota huomioon, että useimmissa perheissä on sen palkanalennuksen tähden parhaillaan puute. Sentähden en voi uskoa, että Jumala olisi niin tahtonut — vaan patruuna ja mestari…
LIISA hermostuen.
Älä Vilho — älä puhu nyt… noin. Minun oli niin hyvä ja tyytyväinen olla. Mutta jos rupeaa ajattelemaan, niin ei ymmärrä lopulta mitään. Ihminen ei saa ajatella, se on…
(Hänen puheensa keskeytyy, sillä sisään astuu Emil. Hän hymyilee ja koettaa puhua iloisen äänekkäästi, peittääkseen kalvavaa levottomuuttaan. Toisinaan kuitenkin synkistyy ja havahtuu uudestaan kuin unesta.)
ANNI aivankuin oman onnensa huumaamana.
Emil, missä viivyit näin kauan? Olisit muuten sinäkin saanut joululahjoja. Nyt jäit ilman.
EMIL
Niin sitä saattaa sattua. Mutta en välitä jos toiset sensijaan ovat saaneet hyviä lahjoja. Mitä sinä sait?
ANNI hymyillen.
Jaa — minä en todella saanut mitään tällä kerralla…
EMIL
Anni! Puhu totta! Olet sen näköinen kuin olisit saanut oikein suuren lahjan — suuremman lahjan kuin kukaan meistä. Miten se on Anni?
ANNI hypähtää äkkiä seisomaan ja puhuu hiljaa värisevin äänin, ja katsoen omaisiaan säteilevin silmin. Se on totta veljeni: olen saanut enemmin kuin kukaan koko maailmassa — ja minä olen iloisempi ja onnellisempi kuin kukaan maailmassa. — (Näyttää sormusta.) — Ja katsos tätä, sen vielä sain kukkuraksi. Niin veli — isä ja äiti. Me menemme kuulutuksiin heti pyhien jälkeen. Me saamme säästörahoillamme senverran huonekaluja ja muuta, että tulemme toimeen aluksi — emmehän me paljoa tarvitsekaan…
LIISA liikutettuna.
Jumala teitä siunatkoon, lapset.