KORPI
Jospa hänet tuotaisi meidän aittaan. Se on miltei tyhjä. Eikö niin
Liisa?
LIISA
Tehkää niin vaan.
HALONEN
Mennään nyt — täytyy sanoa niille miehille, etteivät levitä tietoa siitä… Mene sinä Ville huomenna ilmoittamaan — osaat paremmin puhua…
(Menevät ulos.)
ANNI tulee hetken kuluttua kauhusta kalpeana; änkyttää tukehtuneesti.
Voi, herra Jumala… Minä en voinut häntä katsoa. Hänen silmänsä näyttivät kuunvalossa niin kamalan teräviltä… ja paksu palmikko törrötti suorana sivullepäin — se oli jäätynyt kivikovaksi.
LIISA
Voi, herra Jumala tätä elämää…
(Samassa tulee Kaarlo kiihtyneen näköisenä; Liisa katsahtaa häneen ja aivankuin arvaisi Kaarlon toivovan hänen poistumistaan, lähtee lisäten):
Jospa minäkin menen katsomaan…
KAARLO vapisevalla äänellä.
Anni, minun täytyy tulla heti sinun luoksesi; sanoa sinulle eräs seikka. Sanoin äsken, ettemme vaadi paljoa, mutta nyt huomaan, että minulla onkin niin kallis aarre, etten vaihtaisi sitä miljooniin — koko maailman aarioihin.
ANNI
Mitä tarkoitat Kaarlo… Mitä se on?
KAARLO painavasti.
Se, että saan sinut sellaisena kuin olet, että sinä olet yksin minun, minun oma, pieni tyttöni. (Suutelee Annia tulisesti.) Minä tiedän, etten sitä aarretta koskaan menetä — eikö niin? Sillä rakastathan sinä minua… Anni… aina?
ANNI suudellen kuin huumaantuneena.
Oi, Kaarlo, tiedäthän sinä miten sinua rakastan. Kuinka voit kysyäkään sellaista, Kaarlo? Miten olisi mahdollista, että minä…
KAARLO
Niin, tuo varmuus juuri lisää onneni moninkertaiseksi. Täälläkin täytyy monen yhtämittaa epäillä ja pelätä, että tuo inhoittava mestari, roisto — onnistuu lopulta turmelemaan heidän rakkaansa. Ajatellessani äsken Vaaralan Sannin sulhasta, olisin minä tahtonut polvillani kiittää kohtaloa tai elämää siitä, ettei minun tarvitse sellaista koskaan edes epäillä.
ANNI hämmästyen.
Eikä sinun tarvitsekaan epäillä, Kaarlo! Minä en voisi koskaan sellaista, vaikka lupaisi minulle miljoonia!
KAARLO teennäisen välinpitämättömästi.
Onko se vielä koettanut jatkaa lähentely-yrityksiään…?
ANNI katsoen maahan: epäröiden.
Eihän se juuri ole…
KAARLO sisäisesti kiihtyen.
Mitä — onko se? Kerro vaan, Anni, tiedäthän, ettei se minuun vähääkään vaikuta… Onko se taas lupaillut tai tyrkyttänyt jotain?
ANNI
Kyllä se viime viikolla kysyi, enkö tahtoisi sormusta, mutta minä en tietenkään ottanut.
KAARLO kiihkeän katkerasti.
Vai sormuksella luulee voivansa ostaa sinut. Hävetköön sika! Jos se vielä uskaltaa häpäistä sinua tuollaisilla tarjouksilla, niin sano heti minulle.
ANNI
Kyllähän minä…
KAARLO kiihkeästi.
Sinun täytyy sanoa, Anni! Minä vaadin sitä, Anni! Minä rakastan sinua niin, etten anna häpäistä sinua. Sinun täytyy luvata…
(Juuri sillä hetkellä palaa Korpi sisään.)
KORPI tulee sisään, sanoo hitaasti, katkerasti
Siellä se nyt makaa mestarin tämänpäiväinen uhri kivikovaksi jäätyneenä möhkäleenä. Vieläköhän mestari pyrkisi sitäkin lähentelemään? — (Hiljaa, synkästi kuin itsekseen.) — Kun ajattelee, että hän vielä viisi tuntia sitten oli elävä, iloinen — ajatteli sulhastaan, tulevaisuutta, niin…
(Ääni katkeaa äkkiä.)
KAARLO vaivoin hilliten raivoaan.
Kyllä se on kummallista, että yksi roisto saa noin kauan jatkaa rikoksiaan…?
EMIL kuohahtaen.
Niin, mutta jos tietäisitte kaikki — mitä se perkele on tehnyt, niin…