KORPI

Niin, niin… Mutta miten niiden joululahjojen kanssa oikein…

— Niin, joululahjat.

— Tuleeko joulupukki?

— Saa nyt nähdä.

Odotetaan nyt hetkinen. Isä näyttää olevan malttamattomampi kuin lapset…

(Silloin koputetaan ja lapset huudahtavat iloisesti.)

— Siellä on joulupukki.

— Joulupukki tulee.

— Nyt saadaan joululahjoja.

— Sisään!

Ovi avautuu hiukan ja sisään työnnetään pärekori, jossa on joukka kääröjä. Lapset tuovat sen ilohuudoin äidin eteen. Sitten tulee vielä uudet sukset.

Kääröjä jaetaan ja availlaan yleisen sekavan puheensorinan vallitessa; sorinasta eroittaa seuraavia sanoja:

— Tässä on Katrin paketti.

— Ota Eero omasi.

— Katsokaa, sukset!

— Minulla on vanttuut!

— Hevonen —'katsokaa tytöt!

— Kiitoksia isä! Näillä pääsee niin kovin, että…

Äidille ja isälle! — (Tuo käärön Liisalle, joka alkaa aukaista sitä hymyillen.)

KORPI iloisesti, leikillisesti.

Samassa paketissa! Nythän ei voi tietää kumpi on minun ja äiti voi ottaa minulle kuuluvan.

Kyllä sen eroittaa! Ja on niissä nimikin… — (Liisa ottaa kääröstä valkean villahuivin ja ojentaa Korvelle harmaan villapaidan.)

KORPI iloisesti hämmästyen.

Villapaita — näin lämmin! Kukahan tämän on lahjoittanut? Olisikohan minun vanha morsiameni sittenkin vielä muistanut…

LIISA hellästi leikillisesti.

Tuskinpa kukaan morsian tuollaista vanhaa äijää muistaa!

KORPI samoin.

Ei sitä tiedä — katsokaa lapset! Eikös isä ole vielä nuori ja pulska mies? — (Naurun ja puheensorinan seasta eroittaa Liisan äänen).

Puheista luulisi nuoreksi pojannulikaksi, mutta kun näkee…

Kyllä isä vielä komea sulhanen on…

Tiedätkö Kaarlo, kun isä juoksi kilpaa suvella, niin hän- meni vähän hurjasti!

Isä on niin vahva, ettei kukaan voita häntä!

Mutta vakavasti puhuen ei Korpea luulisi vielä neljänkymmenenviiden vuotiaaksi.

KORPI leikillisesti.

No Liisa, nyt kuulet, jollet minua usko.

(Liisa naurahtaa. Kaarlo on puhuessaan aukaissut pienen paperikäärön jossa on samanlainen piparkakku ja paperilappu; lukee sen hymyillen.)