HARHATEILLÄKÖ?
Ma sieluni kuisketta kuuntelen
ja kyselen: minne, kunne?
Mitä voin minä poikanen poloinen,
kun tietä en tiedä, en tunne?
Ja synkkänä yö on ylläni mun,
käy kulkuni harhasta harhaan.
Tää oiskohan kulkua kadotetun?
— Epätoivo vie voiman parhaan.
Mut olkoon, olkohon, vaikkapa vaan
tie veisikin Tuonelan taloon,
moni ennen jo eksyi matkallaan
ennenkuin hän ennätti valoon.
Ja jos mun palkkani pettymys ois
ja sortumus suuri ja syvä,
niin siitäkin onnelan peltoon vois
taas poimia pienen jyvän.
Mun pyrkimys näin jos murtuisikin,
esimerkiks' olla se voisi,
ja toiveeni näin jos turtuisikin,
se uusia uria loisi.
Ja siksipä viisainta lieneekin
näin tuiketta etsiä yöstä.
Saan kait minä joskus levätäkin
epätoivon turhasta työstä?