HÄPEÄPÄIVINÄ
Ei vieläkään lopu siis sukukuntamme kurjuus, yhä vieläkin siis suukapulat suitamme sulkee ja orja on orja ja herra on herra
ja kaikki on niinkuin "ollakin pitää". Taas pettivät kansaa ne, joita se kantoi kunniahan, ne, jotka se kauneimmiksensa katsoi ja joille se onnensa ohjakset uskoi ja joill' oli valta ja voima.
He pettivät kansaa He pilkkasivat pyhää ja rikkoivat kaikkein korkeinta vastaan ja tuomion päällensä langettivat.
He hylkäsivät kansan.
Mut hyljätä taitaa kansakin heidät
ja työntää he luotaan pois,
ja voi heitä silloin, Voi!
Voi silloin heitä, kun nousee kansa
ja takasin viskaa pöyhkien pilkan
ja korskien herjan,
ja rankaisee
joka rikkoumuksen ja synnin ja valheen,
min seurauksista kärsi se tuskaa
ja lyöntejä sai.
Näet vuossadat pitkät on anteeksi suotu, yhä anteeksi suotu ja oihkien, voihkien vuoteltu aikaa, jona kauhujen lähtehet ehtyisi viimein; Vaan ei ole koittanut kaivattu päivä ja ei ole surkeus loppunut maasta ja ei ole ihminen noussut. Mut — anteeks on annettu aina ja aina.
Vaan enään ei! On anteeksi anto jo kuollut ja vainaa, ja itseensä vain polo kansa nyt uskoo ja itsellensä se elää!