ORJATTARET
Ken on kärsinyt enimmän, ken on huollut huutavimmin, ken on murheen mustan maljan juonut pohjahan peräti?
Ken on työssä orjan ollut yöt ja päivät pääksytysten ajast'ajat ankarimmat, vuossadat pitkät ja pimeät?
Ken on ollut orjan orja, vanki vangitun vapahan?
Ajan aallot vyöryy vimmatusti, laineet lyövät, ihmismeri meuraa, laho kaatuu, mätä maahan murtuu, kuona kuluu kullan kirkastuissa, helmet nousee vaahtopäiden päällä, syvyyksien aarteet aukeavat. Katkoo kahleitansa kurjat orjat, väkivallan vainoyöhyt vaipuu, uuden-ajan armas aamu seestyy.
Nousevat orjat, ja orjattaretko jäis orjuutehensa, vaill' elonriemuja, vaill' onnea nautintojen? Ei, ei! Pantakohon tasan velvollisuus sekä oikeus, kuormaa kantakohon puoleksi nainen ja mies.
Yhdessä, yhdessä nouskohon nainen ja mies sopusoinnuin, ei eri arvoin, ei, tallaten toistansa ei. — Työ elinehtona ihmisen on ja se eellehen olkoon, mutt' toki työn tulos täys' tulkohon naisellekin