"RIENNON" TOIMITUS
Piirteitä Kolkkalan kaupungin sivistyshistoriasta
Kirj.
KYÖSTI WILKUNA
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1914.
Kyösti Wilkuna.
Kyösti Wilkuna on Pohjanmaan poikia, syntynyt toukokuun 4 p. 1879 Nivalassa, lähinnä nuorimpana veljessarjassa. Isä ja äiti olivat heränneitä, isä ankara luonne, kiinteä ja taipumaton pohjalainen, jonka niskat eivät tiettävästi olleet missään kumartuneet, äiti hennompi ja hiljainen. Talo oli ja on vieläkin paikkakunnan "napataloja", jonka hyvä metsä, voimaperäinen maanviljelys ja väsymätön työnteko, isäntä itse aina etunenässä, ovat nostaneet kiitettävään kuntoon. Nyt ovat itse iso "Vilku-Kusti" ja hänen hellä ja hiljainen vaimonsa kauan jo maanneet maan mullissa, ja poika on joutunut maailman rantaa vaeltamaan, uralle, josta esi-isät eivät mitään tienneet.
Kuinka Kyösti Wilkuna kouluun pääsi, on hänelle itselleenkin aivan käsittämätöntä. Hänen isänsä oli jyrkästi kaikkea "joutavaa" koulunkäyntiä vastaan, arvellen koulunkäyneistä tulevan vain "herroja" kansan rasitukseksi — todella Aaroni Perttilän, talonpoikaiskuninkaan mielipiteitä! "Vilku-Kusti" terotti alituisesti elämänsä ohjetta "maa vakavin, Jumala totisin," joten lienee ollut aivan sattuma, että Kyösti sittenkin pääsi näiden mielipiteiden jostain salaisesta raosta kouluun pujahtamaan. Kun se oli tapahtunut, niin ukkokin taipui, jopa pannen määräksi, että Kyöstistä tulisi pappi, mikä aikomus, kuten niin monet muutkin ajalliset suunnitelmat, meni tyhjiin. Koulussa, Oulun klassillisessa lyseossa, Kyösti vanhempana, hyvämuistisena ja tyynesti ajattelevana, menestyi hyvin, mutta oli hänessä jo silloin huomattavissa eräänlainen "taiteellinen rauhattomuus". Latina ja historia olivat hänen hyvät aineensa, maineensa varsinaiset tantereet — ensiksikin koulun piha, jossa hän pikkupoikien suureksi ihastukseksi vei aina oman puolensa "ison pallon heitossa" voittoon, ja toiseksi — konventin sanomalehti "Valon terho", jossa hän Sepeteuksen nimellä edusti yhteiskunnallisen ja henkisen oppositionin kerettiläistä kantaa. Tämä hänen "oppositsioninsa olevia oloja vastaan" veikin hänet kesken koulunkäynnin eräälle vuoden kestävälle seikkailuretkelle — y.t. kansakoulunopettajaksi Kolariin. Näinä vuosina oli hän myöskin jonkun aikaa toimittajana oululaisessa Kaleva-lehdessä, josta luultavasti hänen ensimäiset julkisuuteen päässeet kaunokirjalliset kyhäyksensä olisivat löydettävissä. Mutta pian huomaa hän liian aikaisin keskeyttäneensä opintonsa, ja niin näkee kevät 1903 hänet ylioppilaana Helsingissä.
Totuuden mukaisesti on sanottava, että nyt alkaa miehen myrsky- ja kiihkokausi, joka käsittää kaikki ne tavalliset kokemukset, jotka elämänhaluisen nuorukaisen, joka häikäilemättä tahtoo kaikki tutkia, tiedetään saavuttavan. Hänen levoton sielunsa estää häntä vankasti ja vaarumatta seuraamasta mitään varsinaista opinto-ohjelmaa, vaan syöksyy hän toisesta harrastuksesta toiseen. Esimerkiksi mainittakoon, että taidehistoria herättää yhteen aikaan niin hänen mielenkiintoansa, että hän ei tunne mitään muuta tärkeätä niihin aikoihin tässä maailmassa. Ateneumin kokoelmat, laajempain puutteessa, ahmii hän nälkäisen himolla, ja hänen erinomaisen hyvä muistinsa auttaa hänet lyhyessä ajassa kokoamaan tältä alalta tiedot, joilla joku toinen olisi loistanut tutkinnoissa. Mutta Wilkuna ei ollut ajatellutkaan mitään tutkinnon suorittamista — asia oli ollut hänelle vain muutoin mielenkiintoinen. Välillä hän taas toimii sanomalehtimiehenä, asuu maaseudulla Helsingin lähistöllä kirjoitellen ensimäisiä todellakin kustantajan katsottavaksi aiottuja novellejaan, joista kuitenkaan moni ei liene lopuksikaan julkisuuteen tullut. Juuri tätä ennen on hän kuitenkin vakavasti aikonut noudattaa isänsä tahtoa ja ruveta — papiksi; hänen sen aikuiset tuttavansa kertovat hänen istuskelleen ahkerasti "puulaakissaan" Vuorikadun varrella kreikkalainen Uusi Testamentti kädessä, ja rauhallisen maalaispappilan elämä oli ollut hänen silloinen ihanteensa. Niin eli hän vilkkaissa harrastuksissa, jakaen aikansa elämän, taiteen, novellin sisällyksen ja muodon tutkimisen, kirjallisuuden yleensä ja erittäinkin Schopenhauerin välille, valmistautuen siten, kentiesi hänen luonnolleen parhaalla tavalla tulevaan kutsumukseensa.
Vuonna 1907 julkaisee hän "Novelleja", ja siitä saakka on hänen tuotteliaisuutensa ollut lannistumaton. Tuhannet ovat hänen lukijansa ja suopea on ollut hänelle julkisuuskin. Novellien kirjoittajaksi on hänellä terävä silmä asialle oleellisten huomioitten tekoon, kyky eepilliseen kertomatapaan, joka kuitenkin pysytteleikse vilkkaana, ja objektiviseen suhtautumiseen, joka saa hänet pysymään tyynenä loppuun saakka. Suurena etuna on hänellä myöskin mehevän huumorin lahja, jota hän käyttelee menestyksellä silloin kun asia niin vaatii. Kuitenkin lienee hänen perinnöllinen ja pohjimmainen mielialansa vakavuus, joka tulee voimakkaasti esiin eräissä hänen novelleissaan, varsinkin niissä, joissa hän joutuu kuvaamaan hänelle lapsuudesta tutuinta, maalaisväestön ja heränneitten elämää. Suurimman menestyksen ja maineen hän on, kuten tunnettua, saavuttanut historiallisten kertomusten kirjoittajana; niiden luomiseen on hänellä ollut apuna hänen perusteellisuutta ja asiallisuutta kaipaava luonteensa, joka on saanut hänet antautumaan kirjailijatyönsä vuoksi kunnioitettavan laajiin historiallisiin opintoihin, sekä vielä hänen vilkas mielikuvituksensa ja hyvä muistinsa. Historiallisten aiheitten käsittelijänä on hänen periaatteensa todellisuus, eikä menneisyyden yksistään ihannoiva kuvaus. Kuitenkin on hän elämänkäsitykseltään idealisti.
Kuluneet seitsemän vuotta ovat olleet kirjailijan elämässä kirjallisen menestyksen vuosia, joita on ollut katkaisemassa vain yhä uudelleen "päälle tulevat harrastukset". Nyt hän lähettää julkisuuteen tämän pienen kirjasen, joka on jonkunmoinen humoristinen "revyy" tapahtuneista. Siinä hän liikkuu alalla, joka tänä sanomalehtiä lukevana aikana varmaankin on monelle mielenkiintoinen ja huvittava. Hankkikoon se hänelle uusia ystäviä, sillä syytä on yleisömme laajalti seurata tämän lupaavan kirjailijan tuotantoa.
Kyösti Wilkuna on tähän saakka julkaissut: Novelleja (1907); Yksin elämässä (1908); Aikakausien vaihteessa (1909); Suomalainen linnanneiti, josta tuli kuningatar (1911); samana vuonna ensi osa Tapani Löfvingin seikkailuja; Viimeiset luostarin asukkaat (1912); samana vuonna toinen osa Tapani Löfvingin seikkailuja; sekä novellikokoelma Haaksirikkoiset; Suomalaisia kohtaloita (1913); suomentanut on Wilkuna Kelierin "Martti Salanderin" (1908).