HENKILÖT:
v. ESSEN, eversti, Porin rykmentin päällikkö.
HINNEL, kapteeni samassa rykmentissä.
KYMMENKUNTA muuta Porin rykmentin upseeria.
AEMELAEUS, Isonkyrön kirkkoherra.
RUUSTINNA AEMELAEUS.
Upseerit kuluneissa karoliinipuvuissa suurine saappaineen ja pitkine miekkoineen. — Kirkkoherra vanhanaikaisessa papinlakissa polvihousuineen ja päässä peruukki.
Kuvaelma tapahtuu Isonkyrön pappilassa 18 p. helmik. 1714.
Vierastupa Isonkyrön pappilassa. Peräseinällä kaksi matalaa, pieniruutuista akkunaa. Niiden välissä raskas nahkasohva, jonka edessä pöytä ja muutamia tuoleja. Seinällä ikkunain välissä Lutherin muotokuva. Vasemmalla ovi, samoin oikealla. Viimemainitulla seinällä, lähempänä etualaa, avosuinen uuni, jossa kytee hiilos. Pöydällä palaa kaksi talikynttilää.
Eversti v. Essen istuu pesän edessä lyhytvartista piippua imeskellen ja hiilokseen tuijottaen. Muu upseerikunta istuskelee ryhmissä siellä täällä, poltellen ja hiljaa jutellen. Kirkkoherra Aemelaeus istuu sohvankulmassa.
HINNEL (Astuu sisälle vasemmanpuoleisesta ovesta, tervehtii, riisuu viittansa ja ryhtyy pyyhkimään kuuraa viiksistään.) Pakkanen kiihtyy sitä mukaa kuin vihollinen lähenee asemiamme.
v. ESSEN. Mitä uutta Napuelta? (Piippunsa uuninkylkeen kopistaen.)
HINNEL. Juuri lähtiessäni palasi ylioppilas Peldán suksimiehineen tiedusteluretkeltä ja ilmoitti, että Galitzin on täydessä marssissa Ilmajoelta tänne Isoonkyröön.
(Liikettä ja matalaäänistä sorinaa upseerien kesken.)
v. ESSEN. Hyvä! He tulkoot, sillä tarpeeksi olemme heitä vartoneet. (Äänettömyys.) Oliko Peldánilla tiedossaan, kuinka paljo heitä suunnilleen on?
HINNEL. Viisitoistatuhatta.
(Pitempi, raskas äänettömyys.)
v. ESSEN. Viisitoistatuhatta ryssää! Ja täällä seisoo niitä vastassa —
(Vaikenee kuin muistellen.)
HINNEL. — viisituhatta meikäläistä.
KIRKKOHERRA (Nousten sohvan kulmasta.) Herra meitä varjelkoon! — Viisitoistatuhatta viittätuhatta vastaan! — Mitä luulette siitä tulevan, eversti?
v. ESSEN. Minulla on omat luuloni ja omat aavistukseni, mutta niistä lie paras vaieta. (Pitempi äänettömyys.) Minusta on kuin kuulisin yhä korvissani hirsinuijain kolkkeen Napuen varustuksilta.
HINNEL. Hm! Minäkin seisoin satulasta noustuani pitkän aikaa tuolla pihalla ja kuuntelin sitä. Se kaikui niin omituiselta.
v. ESSEN. Eikö se ollut sinustakin kuin ruumisarkun naulaamista? (Äänettömyys.) Siellä lyödään kokoon ruumisarkkua Suomen kansalle.
KIRKKOHERRA (Järkytettynä.) Hyvä Jumala, miksi otatte asian noin kaameasti, eversti? Eihän meiltä ole toki vielä kaikki toivo mennyt. Vai onko vihollisen suuri ylivoima teidät niin masentanut?
v. ESSEN (Naurahtaen katkerasti.) Kaukana siitä, hyvä kirkkoherra! Minä olen kymmeniä kertoja ollut taistelussa ja nähnyt suomalaisten voitolla suoriutuvan vieläkin ylivoimaisemmista vihollisjoukoista. Ei pelko vihollisen ylivoimasta eikä pelko yleensäkään minulle tätä sanele, vaan jokin muu, mikä lienee kumma vaisto.
KIRKKOHERRA. Tuo vaistonne ennustaa meille siis tappiota huomispäivän taistelussa?
v. ESSEN. En tahdo ennustaa sitä enkä tätä. Tulin vain sanoneeksi, mitä oma sydämeni aavistelee. — Me olemme marssineet läpi Suomen tänne Pohjan äärille ja nähneet isänmaamme pala palalta joutuvan raa'an vihollisen tallattavaksi. Toissapäivänä, kuten tiedätte, oli sotaneuvottelu tässä samassa huoneessa, ja siellä minä ehdotin vetäytymistä Vöyrille, jossa metsäiset maisemat tarjoaisivat meikäläisille edullisemman taistelupaikan kuin täällä Isonkyrön lakeuksilla. Kun päätökseksi kuitenkin tuli, että taisteluun käydään täällä, niin seisokaamme kuin miehet alallamme ja näyttäkäämme, ettemme ainakaan pelkureita ole. Me täällä läsnäolevat olemme kaikki Suomen lapsia, jota vastoin moni niistä, jotka meitä pelkureiksi vihjailivat, ovat Pohjanlahden tuolta puolen. He eivät katsele tätä maata ja kansaa samoin silmin kuin me, he pitävät itseään täällä vieraina ja siksi minä uskon, että meistä jokainen lopputingassa kestää paikallaan kauemmin kuin he. Mutta se sikseen! Huomisesta taistelusta riippuu kaikki. Jos se menetetään, niin mitä on meillä silloin jälellä? Kotimme, perheemme, koko isänmaa on vihollisen jaloissa. Siksi meidän on säilytettävä paikkamme viimeiseen mieheen. (Nousee seisomaan ja paljastaa miekkansa.) Toverit, yhdyttekö valaani, että ainakaan Porin rykmentti ei huomispäivän vaiheissa väisty paikaltaan, vaan taistelee viimeiseen mieheen?
KAIKKI UPSEERIT (Nousevat, paljastavat miekkansa ja laskevat niiden kärjet yhteen.) Me yhdymme ja vannomme kunniamme kautta seisovamme viimeiseen mieheen!
KIRKKOHERRA. Amen!
v. ESSEN (Pistäen miekkansa tuppeen.) Nyt uskon, että tulkoon mitä tulkoonkin, kääntyköön huomispäivä vaikka onnettomuudeksikin meille, niin me emme turhaan kaadu paikallemme. Me viittaamme tietä tuleville sukupolville. Ja niin on kerran näiltä samoilta lakeuksilta meidän haamujemme opastamina lähtevä liikkeelle vyöry, joka ainaisiksi ajoiksi vapauttaa isänmaamme siitä vihollisesta, jonka hävityksiä se on saanut vuosisadat kokea. — Mutta nyt, toverit, takaisin Napuelle ja kukin paikalleen!
UPSEERIT (Tekevät lähtöä, hyvästellen kirkkoherraa.)
v. ESSEN (Toisten poistuttua huoneesta astuu kirkkoherran luo, kaivaa viivytellen taskustaan kellon ja lompakon.) Minä uskon nämä teidän huostaanne, kirkkoherra, ja pyydän lisäksi, että te taistelukentältä etsisitte minun ruumiini ja toimittaisitte sen perhehautaani Hollolan kirkkomaalle.
KIRKKOHERRA. Mutta, Jumalan tähden, herra eversti —
(Mielenliikutus keskeyttää hänen lauseensa.)
v. ESSEN. Tunnen sen varmasti itsessäni, että huomispäivä on oleva minun viimeiseni. Mutta isänmaan tulevaisuus vaatii niin. Ja nyt, Jumalan haltuun, kirkkoherra!
(Puristaa kirkkoherran kättä, kietoo viitan tiukasti ympärilleen ja astuu ulos.)
RUUSTINNA (Tulee oikeanpuoleisesta ovesta; liikutettuna.) Voi, mitkä aavistukset täyttävät sydämeni! Seisoin tuolla toisessa huoneessa ja kuulin kaikki. (Lähestyy vasemmanpuoleista ikkunaa ja katsoo ulos.) Tuolla he ratsastavat Napuen kylää kohti. Katso, miltä he kuutamossa näyttävät! Kuin haamut kuoleman maasta!
(Puhkeaa nyyhkytyksiin.)
KIRKKOHERRA. Raskaat aavistukset täyttävät minunkin mieleni ja huomenillalla me tiedämme paljon enemmän kuin tällä hetkellä… Mutta kuinka käyneekin, ainakin noilla miehillä on sydän paikallaan, ja kansa, jolla on sellaisia poikia, ei voi olla perikatoon tuomittu. Herra heitä tukekoon huomispäivän vaiheissa!
Esirippu.