JÄÄTYNYT MERI
On talvi. Ei vello ei aalto, ei veri.
Sydän hiljainen on kuin jäätynyt meri:
ei laulua siellä, ei kukkaa, kesää,
ei sinne tee lintu, ei ihminen pesää.
Lumilinna se on, täynnä huurteista iltaa.
Varo, ystävä, yön jääkristallisiltaa!
Univaltakuntani usta äl' avaa:
se sun allensa hautaa, jos kerran se havaa!
Jos nukkuvaa suutelis päiväsen huulet,
jos sais kevätmyrskyt ja sois rajutuulet,
säde säilänä löis läpi jäiden ja hankein
ah, silloin ne kirpoais kahlehet vankein!
Niin ois mulla jälleen hyrskivä syli,
ett' tähdet vain tohtisi ulappani yli,
niin ois mulla jälleen pohjaton povi,
ett' Tuonelan yöhön siit' aukenis ovi!
Niin ois mulla jälleen korkea tahto,
ett' taivaalle iskis mun uhmani vahto,
ois voima vaikk' kalliokuormia kantaa,
päin vyöryä kaukaista, outoa rantaa!
On talvi. Ei liiku ei aalto, ei veri.
Oon kylmä ja kuollut kuin jäätynyt meri.
Ah, katsoa saanko viel' auringon terään,
ah, vieläkö elämän myrskyhyn herään?