JOULUKELLOT
Joulukellot, muiston kellot, soikaa! Lapsuuden onnest' taru tarinoikaa: kuin silloin kahta kirkkaammasti kynttiläiset hohti, kun maammo meitä johti ja pienet jalat piipersivät kirkon tulta kohti, kun lumiruusut kukki ja tiellä vastaan tepsutteli vanha joulupukki, kuin silloin tuikki tuttavasti tähdet taivahilta, maa riemun oli kilta, kun joulukuusi tiedon toi: jo joutui joulu-ilta! Joulukellot, muiston kellot, soikaa!
Joulukellot, haavekellot, soikaa, kultaiset mielikuvat karkeloikaa! Ne saapuvat, ne saartavat, ne ojentavat kättä työt hyvät, jotka elämässä jäivät tekemättä. Ah, herkeämättä ne liukuvat ohi, aret, juhlat ja aatot, nuo hetkien saatot, nuo elon aamu-unelmien ruskottavat häivät, paennehet päivät, ja kauniit sanat, aatokset, jotk' aatoksiksi jäivät! Joulukellot, haavekellot, soikaa!
Joulukellot, rauhan kellot, soikaa! Maa kumartaa nyt Kärsimyksen Poikaa ja väistyy arkiremu. On ilmassa kuin kaukaisien kukkakenttäin lemu. On lapsosilla kemu, on juhlat ainukaiset, kun kaikki tänään haluavat olla lasten laiset ja kuusest' enkel kurkistaa ja leijuu lippu, nauha. Kuin toisin ois, jos aina meit' tää ohjais laki lauha, tää hyvä tahto, rauha! Joulukellot, rauhaa maahan soikaa!
Joulukellot, taivaskellot, soikaa, korkeuden Jumalata kunnioikaa! Hän asu ei vain taivaissa ja temppeleissä noissa ja tähtikartanoissa, vaan säteessä, mi välkkyvi huomenen koissa, ja silmässä, mi hymyy, sydänten uhrialttarilla, katseilta mi lymyy, ja rinnassa, mi rakastaa ja kärsii ja kantaa, ja kädessä, mi antaa, ja sielusssa, mi siivittyy päin ijäisyyden rantaa… Joulukellot, taivaskellot, soikaa!