KUNNIAVIRSI KARJALALLE
Kalevalan päivänä v. 1922
Tää päivä on päivä laulun ja soiton. Soi kunniaa heimomme hengen voiton! Soi niille, jotk' elivät, kuolivat sille, soi nimettömille! Kaikk' kaunis, min maassa loi kannel ja jousi, tarun aika, mi pois kera Väinämön sousi, suurtyöt, jotka tehtiin, tänä päivänä piirtyvät muiston lehtiin. Tää päivä on Suomen sankarien, eläväin sekä Manalle menneiden.
Ken on heimousjuhlissa seppelen saava? Kysytään: Kellä rinnassa syvin on haava? Ken kansansa eestä raskainta kantoi, ken kalleinta antoi, sanan mahdilla loitsi, tään maailman tietohon maan tarinoitsi? Kellä taisto ol' ankarin, vartio vaikein, kenen kauneuskaipuu heljin ja haikein? Yli maan kuin huokaus kohahtaa: »Polo veljemme, polo Karjalan maa!»
Yli muiden sa kartutit suuruutta Suomen, mut sulle, mut sulle, ah, koittiko huomen, sa heimomme herkin! Kuin muut saitko kuntosi kunniamerkin ja saitko sa valkean vapauden ristin? Et. Vielä sua uhkaa sortajan pistin ja orjuuden taakka, yö ylläs on kehdosta hautahan saakka. Kuin kauan sun kantelos kaihota saa, suur' surujen soittaja, Karjalan maa!
Moni, laillas mi kamppaili yössä ja jäässä, nyt seisoo herrana sarkansa päässä. Mut Karjalan maassa on tyhjyys ja kauhu, työ, raadanta turhaa kuin tuuli ja sauhu: elon vie vihamies, idän ikuinen halla, maa vapisee vainoojan ratsujen alla. On pilvessä taivaas, pien' tähti vain tuikkavi pitkähän vaivaas. Oi, milloin sun päiväsi valkeaa, polo Karjalan maa!
Oi, kuulkaa, kuin aallot Äänisen, Vienan yhä kantavat viestejä riiston ja rienan! Puut rannan itkevät vanhaa untaan, kun syöstiin ne vierahan valtakuntaan. Oi, nähkää, kuin horjuvi katkotuin juurin pyhä tarujen tammi, maan ylpeys suurin! Jo aika on, Karjala, muistaa sun työtäs ja valkaista yötäs! Kaikk' kiiruhtakaa! Hätähuutona soi koko Karjalan maa!
Rajaveljemme raukka, et ainaisiksi
ajoiks tuomittu liene sa marttyyriksi,
elon lapsipuoleks, vieraiden loukkoon.
Käy veljies joukkoon!
Me turvaamme sua, jos heikotki liemme,
me Europan etehen tuskasi viemme.
Jos eestäs ei peistä se taittaa huoli,
omatunto ja oikeus maailmasta kuoli!
Tään päivän on tunnus: Sortua saa
ei Karjalan maa!
Käy kunniapaikalle keskelle juhlaa!
Emme halvalle tuhlaa:
Oot laulumme kehto, oot Pohjolan Hellas,
koko maamme sa valkaisit kauneudellas.
Oot kansamme muuri: kun löi tuliraudat,
sadat Karjalass' aukeni sankarihaudat.
Oot tietäjäin puu, syväin syntyjen suoja.
Sua ain' edesauttakoon armias Luoja!
Ken heimousjuhlissa seppelen saa?
Sulo Karjalan maa.