LEHTIMAJAN JUHLA
Oi, terve sulle tultuas taas suvi Pohjolaan! Liet lemmitty, liet laulettu, et liioin milloinkaan! Kuin palatsiinsa ruhtinas käyt lehtimajahas.
Saa kedot, niitut purppuraan ja pylväiks kaikki puut, kuin päärlynauhat nauravat vakaisten virtain suut. Ja kastehelmin, ruskovöin sun linnas loistaa öin.
Ves'sormet vienot soittelee
ja keijut karkeloi.
Kuin lumo takin kulkijan
ne tenhoillansa voi!
Jo luulen teidän tanssineen
ah, suoraan sydämeen!
Lyhyinen kukkaisjuhlamme, sa vanha, aina uus', kuink' olet meille rakas sa, maan onnen ihanuus, suv'ilta, syttö sydänten, suur' Salaperäinen!
Hyrisee hyvät korennot partaalla suvannon: »Vain tarua, vain terhentä tää kaunis leikki on, mut silmäss' säteen, pisareen on maailma ihmeineen!»
Kutojat silkkisiipiset sinisten siltojen, ma lauluhunne leppoiseen viel' liitän säkehen, min tuskastaan ja kaipuustaan on luonut lapsi maan.
Näin runoniekka laulanut on näyist' näkyvän: »On elämä vain unelma, mut laki elämän: myös sadussa, myös unessa on hyvä oltava!»
Tää pyhä, tyyni täyttymys maan onnen seppelpään kuin kietookaan se suloiseen ja suureen ikävään: Mut raukat me! Mut henkemme, oi, milloin kypsyy se?
Hyvyyden päivä, nousuas me jäämme vartomaan. Liet lemmitty, liet laulettu, et nähty milloinkaan! Sydänten uniruhtinas, jo riennä linnahas!