TERVEHDYSSANAT
Sofia Sjöstedt'ille 11.2.1920
Olet vuosia vaeltanut puolisen sataa, mut keskell' oot viel' elos kukkean rataa. On tahto sun voimas, on voimasi työtä; siks nuoruutes varttuvi vuosien myötä! Sa viisaasti vallitset valtoja aineen, sen muotoja muokkaat kuin pehmyttä vahaa, sa kultaa käsket, et palvele rahaa, et kumarra peikkoja sorron ja paineen. Ja kunnianhimo vain yksi on sulla: tää että vois Suomemme suureksi tulla, sen että ois portit pystyt ja ylväät ja kuultaisi kauas sen kunniapylväät.
Olet perikuva luonteen, varma ja vakaa; mut ken sun tuntevi kasvojes juonteen, hän tietää: on leikkikin sinulle tuttu ja veitikka välkkävi silmies takaa, kun ystäväpiirissä juoksevi juttu. Mut vaaran tullen ja vaikean hetken sa tiedät ties, olet neuvokas, uljas kuin uljahin mies, olet linnanrouva ja valtiaan lainen. Toki sydän on sulia kuin naisella vainen: mont' orpoa lämmitti pirttisi lies.
Sa vaalit ja vaadit. Elon kerkeän retken työn juhlaksi laadit, työriemun juhlaks, mi vaatii ja antaa, omaks ihmisen ottaa, mut hedelmän kantaa polvesta polveen halk' ajan saineen ja jälkehen jättää muiston ja maineen.
Kunis vilkkuvi tulet tääll' ihmisen majain, kunis kukkaset häilyy, sinis muistossa säilyy nimi luovien voimain ja rakentajain. Sa yks olet heistä, ja siksi oot kaunis ja kallis sa meistä. Näin laadi ja luo vielä vuosia monta maan vastaisuutta! Ain' uneksi uutta, ja rakenna linnaa olematonta! Niin läiky ja rientele kuin meren laine, kuin ikiluonnon luomisen paine, kestä kuin paasi kauneeksi, onneksi synnyinmaasi!