HARTAUS.
Enemmän kuin vettä ja leipää
ma isoan ja janoan sinua, Jumala.
Olen nääntyä janoon ja nälkään,
kun olet niin kaukana.
Mut kuvia silmähän sataa,
jotka hengen hiipuvan polttoa viihdyttää,
ja sieluhun kantaa sävel,
mi soimahan jää:
On talvinen taival pitkä,
ja sentään me elämme lämmöstä, valosta;
on yllämme yössäkin aina
elon luoja ja antaja.
On pilvissä, usvissa voima,
on aurinko, kaikenvoittaja, -kantaja,
valonlähteen rajaton syli,
josta pirskahdin pisara.
Mitä siitä, jos ylhäisin Totuus
niin onkin yksin, korkeella, kaukana,
kun Sinussa me elämme ja liikumme,
sa elävä Jumala!
Mitä siitä, jos auringosta
alas syöstyt me oomme varjojen karkeloon,
kun kasvomme aina vain ovat
päin käännetyt aurinkoon!