HOUKOT.
Mitä siitä, jos liemmekin houkot,
jos lyö meitä laumat ja joukot,
kun emme me mammonan orjiksi saa,
ei saalista sormemme rihkamaa,
joka täyttää sopet ja loukot!
Vain se, mik' ei ole, se on!
Sana tuttu ja tuntematon
tuo tunnus on rientäjäin rauhattomain.
Siit' usko sai uoman ja tuntomme lain
ja retkemme laulelon.
Kun siipeimme iskut kaikaa,
me emme nää paikkaa, ei aikaa.
Ja vaikk' osuu rintaamme nuolenpää,
sen kaipuumme kiihkeä kilpistää,
ja riemumme ilmassa kaikaa!
Monen turmion Turso jo vei,
monen tempasi Lorelei…
Tuhat elämää tuhlata näin ne voi,
jotka Herramme huomisen urhoiksi loi,
vaan taipua, tinkiä ei!
Paras sittenkin säilyy meistä
pois kaikkemme liekehtineistä.
Kun tulta lyö ylhäisten ilmojen sää,
muu murtuva on, vain kauneus jää.
Vielä mainitaan houkkojen teistä!