NÄKÖALA SEINELLE.
Akkunani alla sa virtaat ja vilkut, harmaan-ruskean-viherä Seine. Ah, kuinka moni sun helmaasi vaipui, jolt' oli lopussa vaate ja eine!
Moni, jolta uupui kalliimpi vielä:
usko ja rakkaus, elämä itse…!
Ah, kuinka, Seine, sa julkeat juosta
pyhien kirkkojen partahitse!
Siltojes päällä on helke ja välke,
iki-ilotulta veshelmesi palaa.
Siltojes alla on inferno, sinne
juur' leprasairaan näin hiipivän salaa…
Auringon sammuessa, syttyessä lyhtyjen
elämän peili oot, pettävä Seine.
Sulia on tuhanten vuossatain silmät,
sua on katsellut Veri aine, Heine…
Kuink' olet lähellä, sentään kaukana, elämän kankahan kaita päärme! Työnnätkö pois vai kutsutko luokse, viherä, vilkkuva, vierivä käärme…?