PALOKÄRKI.
He vieroo sua:
oot heille viesti kuoleman ja tulipalon,
sa punaliekkitöyhtöinen ja mustasulkainen,
sa satu salon!
Oi ihmiset,
kuink' ovat elon erakoille nurjat tuntehenne!
Ma tunnen sun, sa musta veljeni, yön ystävä,
salaisuus, enne!
Sa asuit korpilinnassa mun kanssani
niin monta kesää;
yht' yksinäiset oltiin,
ei kummallakaan meistä perhettä, ei pesää!
Vain taivaan teltta
ja metsä sankka, hartautta autiuden huokaavainen!
Kuin korven ajatus ol' lentosi, työs uurto riimusauvain,
mun samanlainen.
Kuin rakas mulle
ol' yksinkolkutukses jylhiin kelohonkiin
ja villi huutos
iltaisin sadeilman tullen ylös pilvenlonkiin!
Ui silmäs valossa,
vaikk' kielsi taivas kitsas siiviltäsi valon,
sa kuva sieluni:
lie sekin ihmisille enne kuoleman ja maailmanpalon.
Oi veljeni,
kuin sulla, yhtä oudot mull' on iskut, alasin ja paja,
sa punaliekkitöyhtöinen ja mustasulkainen,
sa kolkuttaja!