SALAINEN SYTÖ.
Sa syömmeni sorretun hehkuva säen, sa rohkea, pyhä, yht' ylväänä yhä sun sorronkin alla ma suitsevan näen!
Ah, askelten alla!
Sala-yössä kuin korvessa miilun hehku,
niin peittää äänetön turpehen pehku
salokankahalla!
Sa sitkeä, synkkä, sa kestät, joskaan
syvyytesi tähden
et outojen nähden
voi ilmiliekkinä loimuta koskaan!
Tai hetkikö koittais
tuo korkea, jolloin ois leimuta valta,
sydän maailman syttyisi kaikkialta
ja kahleensa voittais,
ja hyvyyden hiljaisen pilkattu voima, nyt piillen mi sytee, vain kaihona kytee, ois tekojen suurien aateloima?
Sen hetken jos näen, niin ilmoille roihua vaikk' alta vuoren, syki keralla maailman sydämen nuoren pyhä, hehkuva säen!