ONNEN PEKAN PAITA.
Ja oli kerran oikein rikas mies,
hän oman suuruutensa aina ties,
mut onnea ei ollut hällä milloin,
ei öisin, aamuin eikä päivin, illoin.
Hän käski luokseen tähteintutkijan:
"sanoppas, mistä löydän onnelan,
ja sano, miss' on riemu elämässä,
ma eksyin siitä loiston hälinässä!"
Ja tähteintutkija, tuo viisas mies,
mi köyhyydessään onnen arvon ties,
näin lausui: "olet toimeton ja rikas,
sun tyhjä elämäs lie oma vikas.
On sulla ihmetarhat, järvet, maat,
jos onnellisen miehen paidan saat,
oot onnellisin, niinpä taru puhuu,
en usko siihen vaikka hullut huhuu.
Kun puet yllesi sen paidan, niin
kai nukut onnellisiin unelmiin,
siis käsky lähetä nyt kaikkialle,
mies väkisin tuo korkeen kattos alle!"
Ja viestit maita kulki, kulki niin
ne kulki, kulki aina eksyksiin,
ne tyhjän vastauksen aina saivat,
niin hukkaan meni niiltä monet vaivat.
Ei onnen paitaa löytty mistäkään,
mies rikas oli kuolla ikävään,
kun tiedontuojat katsehella haukan
sai kiinni erään köyhän, kurjan raukan.
Kas, ojanreunall' istui poikanen,
ja vanhan maantiepolskan sävelen
hän hilpeen, hullunkurisen nyt soitti,
niin että kaikkein sydämet hän voitti.
"Minä se olen Onnen Pekka,
en ole rikas enkä ole saita,
Onnen Pekalla on taulahattu
ja Onnen Pekalla on paita.
Rikkauksista en huolia kanna,
kannanpa oman huolen,
ensi mökissä ensi yönä
saan suojan ja leipää puolen.
En minä riisu paitaani
eikä käyttäissä se kulu,
pidä sinä oma hienohelmasi,
mulla on oma pulu!
Naurelivat minun paitaani,
nauru meni meriä, maita,
kuulkaatte metsät, kuulkaatte tuulet,
minulla on onnen paita!"
Niin lauloi Onnen Pekka onnestaan,
sen tähtiniekka kuuli kulkeissaan:
"myy paitas, riksiä sä saat niin monta
kuin ihmistä on eloss' onnetonta."
Mut Onnen Pekka vastas kuopaltaan:
"ma nauran, laulan kunnes kuolla saan,
niin näin sen onnen laita olla taitaa,
ei mulla koskaan ole ollut paitaa!"
Ja palas tähtiniekka rikkaan luo,
hän kumarsi ja sanoi: "anteeks suo,
niin näin sen onnen laita olla taitaa,
ma löysin miehen mut ei ollut paitaa."