HONKA.
Kas yössä salamat lyö taivahalla
kuin kalvat kostavien jumalten,
ja niinkuin taistohuuto taivaiden
käy jylhä ukonjyly pauhinalla.
On jättihonka rotkon partahalla —
ja avaruudet soivat jylisten
ja vuoret kumajavat horjuen.
Mut huimat syvyydet on hongan alla.
Kas, tuli taivaan vimmoin iski puuhun!
Se horjui, syöksi syvyyksien suuhun,
kuin parahtain sen löihe seinämiin.
Se uhmas taivahia, honka vakaa.
Se syvyyksissä murskattuna makaa.
Taas yöhön peittyi kohta näky niin.