NÄKY.
Kas, immet hymyy kukat kutreillansa,
soi kevyt tahti tanssisäveleen,
ja sadat sähköt tuhlaa loistettansa
ja riemun viini tulvii sydämeen.
Oi katso, väistyy säikkyin juhlakansa,
käy kuolo keskeen riemun hiljenneen,
se mua etsii kalmankatseellansa,
luo astuu jäisine se hymyineen:
— Ma olen Nurmi-Tuomas, kuolon renki,
sun arpas määrännyt on Suuri Henki.
Ma seppel päässä lähden matkalleen.
Miks toivoit, sydän, uskoin, unelmoiden!
Mut askeltemme kaiun synkän soiden
me katoamme yöhön hiljaiseen.