LOPPUTILI.
Ma tahdoin suurta ja syvää, ylös pilviin ylettyvää unen linnaa rakensin, —
mut tein vain sirpaletyötä, mi hukkuu ennen yötä ja hajoo tuulihin.
Vailla rakkautein oli rantaa, oli tahtoni antaa, antaa mun rikkaudestain, —
vain iskuja, syytöksiä, iät kaiket kirveleviä, ma jaoin ja itse sain.
Sävel heljin sielussa sousi, runot kultaiset kupli ja nousi mun syvällä syömessäin, —
epäsoinnuin on kantele soinut, en koskaan laulaa voinut sitä kauneinta säveltäin.
Ma kurkotin tähteä maineen, yli loistais mi kuoleman laineen taa aikojen kaukaisten —
nyt halajan unhoitusta, yli hautani kirjoitusta: tässä lepää ihminen.