MAAN LAULU.
Niin moni laulu soinut on ihmisen rintahan läpi elämän pitkän päivän aina kehdosta hautahan: yks onnen valkea laulu, se elämän riemua: soi, ja murheen musta virsi sen huolta mi vaikeroi,
sävel riemukas lemmenunten mi helkkyi helisten, työn, taistelun ankara laulu ja mainehen seppelten, yli kaiken yks oli laulu, yli kaiken yks sävel vaan iät päivät huminoinut mi on mullasta, alta maan.
Niin moni laulu soinut on ihmisen rintahan, ja vaiennut pitkällä tiellä aina kehdosta hautahan, maan laulu sielussansa ei vaiennut milloinkaan, sen kuuli hän syntyissänsä ja kuolontaistossaan.
Se soi kuin unten takaa ja aavistuksien, kuin kaukaa aikojen yöstä yli vuotten tuhanten, kuin haastanut tuvilta Tuonen ois valkeat vainajat, jo ammoin Manalle menneet, ja isät harmajat.
Sitä laulaa maa ja metsä sitä järven laine lyö, sitä soittavat sateet taivaan sitä tohisee tuuli ja yö, sitä kertoo rannan kaisla ja kuiske kukkasten ja vilkutus yöllisen tähden läpi kotikoivujen.
Sen vaeltaja kuulee yön hetkinä, yksinään, kun päivän äänet on poissa, kylät hukkuu hämärään, kun ympärillään valvoo vain kesäyön valkeus ja metsäin sylistä kaukaa soi rastaan rukous.
Näin hiljaa sieluhunsa maan laulu humajaa: maa sinut on synnyttänyt, sinut jälleen vaatii maa, sen äidin-tuutulaulu sun kehdollasi soi ja vihdoin viime untas se kerran vartioi.
Ikihengestänsä henki sun olentosi on, sen tehdä suurta työtä sun työsi olkohon, iankaikkinen luonto on yksin ja sen luomistyö, sinä et, siit' alkaa työs, mihin ehti sukupolvet mennehet.
Ja se työs, se on vaaksalta vaaksa maa viljellä, valloittaa, työs kanssa elää tai kuolla sun muistos ja mainees saa, jos pieninkin töistäsi kenties on maalle voitto uus, se sulle sankarityö on. ja kuolemattomuus.
Sen vaeltaja kuulee yön hetkinä, yksinään, kun päivän äänet on poissa, kylät hukkuu hämärään, niin outo ja autuas tunne vavahtaa sielussaan ja hän elämisen onnesta kiittää, laps ihanan, kukkivan maan.
Ja katsohan: syttyy taivas yli metsäin säihkymään, maa loistaa purppuroissaan ja kastehelmissään, ja aamutuuli soittaa yön varjot väistyy pois, yli tienoon kirkkaus häilyy kuin jumala lähellä ois.
Ja metsä ja nouseva päivä ja sielu ihmisen ja kaukaiset ilmojen ääret soi kuorona kerraten: jos pieninkin töistäsi kenties on maalle voitto uus, se sulle sankarityö on ja kuolemattomuus.