III.
Kun kevähällä jättävi kaupungin ja kulkevi ympäri maata, ihan onnesta, riemusta hullautuu! Sitä ei edes kertoa saata — oma itse kun kokonaan unhottuu ja luonto vain mielehen heijastuu!
Ohi vaarojen vilkkuvat kirkkainnaan sinijärvet ja vihreät lehdot, ja vainiot tuoksuvat tuoreuttaan, ja tuutivat tuulien kehdot, ja kukkia, kukkia täynnä on maa, ja perhoset päivässä liihottaa.
Ja karjojen kellot ne kalkattaa, ja lintuset livertävät kilvan, ja vaaleat hattarat kaihottaa yli kirkkahan, siintävän ilman, ja loistava aurinko kirkastaa tien varrella talosen ikkunaa.
Joka hetkenä kulkija nähdä saa yhä uuden ja ihanan taulun, on suloa ja kauneutta täynnään maa ja helinätä soiton ja laulun. Elo on kuin lintusen vapaa ain — oli pitkin tai poikittain!