ENSI LUMI
Ensi lumet! Kuinka luo ne kylmän hohteen yli maan! Kuinka suuri kuolinhuone suven toivon sulkeekaan! Kaikk' on uutta. Samaa untaan sydän yksin unelmoi, unho kaikkeen valaa luntaan, murhe vain ei mennä voi.
Syttyy suuret, heljät valot tummain metsäin äärihin, puhteen pitoon mökit, talot vaipuvat kuin ennenkin. Valot vain ei myöhään, varhain syty sieluun kulkijan, ken käy eespäin, kautta harhain, halki aavan maailman.
Kuule, ääni ensi tiukuin kaikuu illan hämärään! Reki nopsaan ohi liukuin jättää miehen miettimään: kaukaa tieni tulla taitaa, kauemmas se vielä vie, kosk' en tunne pellon aitaa, kosk' on outo kotiin tie.