I.
Tavallisesti tapahtui aina niin, että onni oli hänellä toverina kaikessa hänen toiminnassaan. Mutta kolmena viimeisenä päivänä olosuhteet olivat muuttuneet peräti vastahakoisiksi jopa vihamielisiksikin. Ihmisenä, jonka koko lyhyt elämä oli vaarallisen onnenpelin kaltainen, tunsi hän nämä äkilliset onnen vaihtelut ja osasi asettua niitten mukaan. Arpanappulana tässä pelissä oli itse elämä, sekä hänen omansa että muiden, joten jo tämä yksin oli opettanut hänelle nopean käsittämiskykytaidon sekä totuttanut hänet tarkkaavaisuuteen ja kylmänjyrkkään harkintaan. Tästä täytyi nytkin suoriutua. Joku sattuma, joku niitä vähäpätöisiä sattumia, joita ei voi edeltäpäin arvata, oli saattanut poliisin hänen jälilleen. Ja näin olivat urkkijat jo kaksi vuorokautta etsineet häntä, tuota kuuluisata terroristia ja pommien valmistajaa, saartaen hänet lopulta kierrokseen. Toinen toisensa jälkeen sulkeutuivat häneltä ne salaiset asunnot, joihin hän olisi voinut piiloutua. Jälellä oli enää ainoastaan muutamia katuja, bulevardeja ja ravintoloja, mutta kahden vuorokauden valvomisesta ja hermojen jännityksestä johtunut väsymys uhkasi uusia vaaroja. Hänhän olisi voinut nukahtaa jonnekin bulevardin penkille, taikka ajurin rattaille ja näin rumalla tavalla, kuten juopunut, joutua poliisiasemalle. Tämä oli tiistaina. Torstaina taas, siis ainoastaan yksi päivä väliä, piti tapahtua suuri terroristinen näytelmä. Koko heidän pienenpuoleinen järjestönsä oli viime aikojen kuluessa valmistautunut kärsimään kuolemantuomion ja "kunnia" heittää tämä viimeinen ratkaiseva pommi oli sattunut juuri hänen osalleen. Oli aivan välttämätöntä, keinolla millä hyvänsä, pysytellä vapaana.
Ja silloin, lokakuun iltana, seisoen kahden vilkasliikkeisen kadun kulmauksessa, päätti hän lähteä taloon, jossa suvaitaan kaikkia. Hän olisi jo ennenkin turvautunut tähän, tosin hieman epävarmaan keinoon, jollei muutamat asianhaarat olisi estäneet häntä siitä. Huolimatta kahdestakymmenestäkuudesta ikävuodestaan oli hän aivan puhdas, ei tuntenut naisia, siinä merkityksessä, eikä koskaan ollut käynyt porttoloissa. Aikoinaan oli hän taistellut ankaran ja vaikean taistelun kapinallista lihaa vastaan, mutta vähitellen pidättäytyminen muuttui tavaksi ja siitä muodostui rauhallinen, aivan toverillinen suhde naiseen. Ja nyt kun hän oli pakotettu kohtaamaan naisen, joka harjoitti rakkautta ammattina, kenties nähdä hänet alastomana, tunsi hän jo edeltäpäin omituista ja tuskallista vastenmielisyyttä. Pahimmassa tapauksessa, jos se osottautuu välttämättömäksi, päätti hän antautua naiselle. Sillä nyt kun liha ei enää kapinoinut ja kun edessä oli niin tärkeä askel, puhtaus ja taistelu sen puolesta kadottivat arvonsa. Mutta joka tapauksessa se oli vastenmielistä, aivankuin on joskus vastenmielinen joku pikkuasia jota ei voi välttää. Kerran kun suoritettiin tärkeätä terroristista tekoa, näki hän kuolleen hevosen, jonka takaosa oli pahoin runneltu ja sisälmykset juoksivat ulos. Ja tämä likainen, inhoittava, tarpeettomasti välttämätön pikkuseikka tuntui hänestä vastenmielisemmältä kuin pommin heitossa kaatuneen toverin kuolema. Mitä rauhallisemmin ja iloisemmin hän kuvitteli tulevaa torstaita, jolloin hänenkin luultavasti täytyy kuolla, sitä rumemmalta, täynnä jotain käsittämätöntä, lihallisen alhaista, likaista sohroa, tuntui olevan nouseva yö, jonka hän viettäisi langenneen naisen kanssa, naisen, joka pitää rakkautta ammattina. Mutta valitsemisen varaa ei ollut. Ja väsymyskin jo horjutti häntä.