I LUKU.
Gratusta varoitetaan.
Juominkien jälkeisenä aamuna oli edellä mainitussa palatsin salissa sohva täynnä nuoria ylimyksiä. Jos Maxentius olisi saapunut ja koko kaupunki rientänyt ottamaan häntä vastaan; jos legiona olisi kaikessa loistossaan marssinut alas Sulpius-vuorelta tervehtimään sotapäällikköä; jos olisi esitetty kuinka suurta loistoa hyvänsä, jollaista ei edes komeuden haluinen itäkään ollut ennen nähnyt; niin moni näistä juomasankareista olisi kuitenkin jatkanut häpeällistä lepoansa sohvalla siinä asennossa, johon he itse olivat kaatuneet tai johon välinpitämättömät orjat olivat heidät huolettomasti heittäneet. Heidän olisi ollut jokseenkin yhtä helppo ottaa osaa tämänpäiväisiin vastaanottojuhlallisuuksiin kuin taiteilijain työhuoneessa olevien vahamallien olisi nousta ja höyhenhattu päässä tepastella valssin tahdissa.
Mutta eivät sentään kaikki mässääjät olleet tuollaisessa alennuksen tilassa. Kun aamukoite alkoi katsella sisään salin kattoikkunoista, nousi Messala ja otti seppeleen päästään, merkiksi, että pidot nyt olivat lopussa. Sitte hän kääri viittansa ympärilleen, katsahti vielä kerran näyttämöä ja Iäksi sanaakaan sanomatta asuntoonsa. Tuskinpa olisi Cicero voinut arvokkaammasti lähteä koko yön kestäneestä senaattorien neuvottelusta.
Kolmen tunnin kuluttua astui kaksi pikasanoman kulettajaa hänen huoneesensa ja otti hänen kädestään kumpikin sinetillä lukitun käärön, joissa oli yhtäläiset kirjeet Valerius Gratukselle, joka yhä vielä asui Caesareassa. Helppo kyllä on ajatella, että kirjeiden varma ja nopea perille vienti oli varsin tärkeä. Toisen sanansaattajan piti matkustaa meritse, toisen maitse, ja molempien niin kiireesti kuin mahdollista.
Lukijan on välttämätön saada täysi tieto tästä niin huolellisesti lähetetystä kirjeestä. Tällainen se oli:
Antiokiasta XII Kal. Jul.
Messala Gratukselle.
Midas ystäväni!
Minä pyydän ensinnäkin, että olet pahastumatta alkusanoista, koska hyvin tiedät, että ne johtuvat rakkaudesta ja kiitollisuudesta ja samalla näyttävät minun myöntäväni, että sinä olet onnellisin kaikista miehistä.
Midas ystäväni!
Minulla on kerrottavana sinulle hämmästyttävä tapaus, joka, vaikka se vielä osaksi perustuukin ainoastaan arvaamisiin, kuitenkin epäilemättä ansaitsee heti huomioon ottamista.
Salli minun ensin virkistää muistiasi. Johdata mieleesi, että monta vuotta sitte asui Jerusalemissa muuan ruhtinasperhe, ikivanhaa sukua ja suunnattoman varakas. Sen nimi oli Hur. Jos muistisi olisi jo jotenkuten heikennyt, niin sinulla, ell'en erehdy, on päässäsi arpi, joka voi sitä tässä asiassa virkistää.
Herättääkseni osanottoasi asiaan kerron nyt lisäksi: Rangaistukseksi murhan yrityksestä sinua vastaan — omantunnon rauhan tähden estäkööt jumalat niin tapahtumasta, että tulisi näytetyksi sen olleen vain sattumaa! — otettiin koko perhe kiinni ja tuomittiin kaikki, ja heidän omaisuutensa pantiin takavarikkoon, ja semminkin, Midas veljeni, kun se menettely saavutti keisarin suostumuksen, joka on yhtä oikea kuin viisaskin — älköön hänen alttareiltansa koskaan puuttuko kukkakaunistusta! — ei meidän suinkaan tarvitse hävetä niitä summia, jotka meille tulivat siitä lähteestä, enkä minä koskaan lakkaa olemasta sinulle kiitollinen, en ainakaan niin kauan, kuin minä saan kuten nyt häiritsemättä nauttia omaa osaani.
Sinun viisautesi paremmaksi todistukseksi minä vielä muistutan, että sinä Hur-suvun jäseniä kohtaan ryhdyit sellaisiin toimiin, jotka meistä molemmista silloin näyttivät tehokkaimmilta pyrintömme perille pääsemiseksi; päätimme näet olla vaiti ja jättää heidät välttämättömän, vaan luonnollisen kuoleman omiksi. Muistathan, mitä käskit tehdä pahantekijän äidille ja sisarelle, ja jos minä nyt luonnollisen uteliaisuuden pakosta haluan tietää, ovatko he vielä elossa vaiko jo kuolleet, niin samalla tunnen siksi hyvin rakastettavuutesi, hyvä Gratus, ettei minun ollenkaan tarvitse epäillä sinun avuliaisuuttasi tässä kohdassa.
Lähimmin asiaan koskevana kohtana minä kuitenkin rohkenen muistuttaa, että itse rikoksen tekijä tuomittiin elinajakseen kalereille. Tämä tosiasia soveltuu myöskin tekemään sen, jota nyt juuri aion kertoa, sitä ihmeellisemmäksi, kun minä täten tunnustan omin silmin nähneeni kirjallisen todistuksen, että hänet oli jätetty erääsen kaleriin sitä komentavan tribunin haltuun.
Eikö uteliaisuutesi nyt ala kiihtyä, kelpo frygialainen?
Jos otetaan lukuun airoon tuomitun elämän raja, pitäisi sen niin oikein tuomitun pojan jo olla kuollut taikka, puhuakseni selvemmin, olisi meren kolmesta tuhannesta nymfistä jonkun pitänyt jo ainakin viisi vuotta sitte valita hänet puolisokseen. Jos suot anteeksi hetkellisen herkkätuntoisuuden, niin luulenpa, sinä kunnollisin ja hellin miehistä, että hänen syystä kyllä pitäisi levätä kauneimman vedenneitosen sylissä, koska minä rakastin häntä lapsena hänen kauniin muotonsa tähden, niin että minä, kun ihmettelyni oli korkeimmillaan, sanoin häntä Ganymedeeksi. Luullen häntä todella jo kuolleeksi olen minä elänyt viisi vuotta levossa ja viattomasti nauttien omaisuutta, josta minun on tavallansa kiittäminen häntä. Minä tunnustan tämän kiitollisuusvelkani, tahtomatta siltä vähentää kiitollisuuttani sinua kohtaan.
Mutta nyt tulen esitykseni viehättävimpään kohtaan.
Viime yönä ollessani juomakuninkaana juhlassa, joka toimitettiin muutamain Roomasta äsken saapuneiden ystäväin kunniaksi, joiden nuoruus ja kokemattomuus herätti minussa sääliä, sain kuulla omituisen historian. Kuten tiedät, tulee tänne tänään konsuli Maxentius johtamaan täältä sotaretkeä partilaisia vastaan. Kunnianhimoisten nuorten miesten joukossa, jotka seuraavat häntä, on duumviri Kvintus Arrius vainajan poika. Minä sain aihetta hankkia hänestä perinpohjaisempia tietoja. Kun Arrius läksi ahdistamaan merirosvoja, joiden tappio korotti hänet kunniaan ja maineesen, ei hänellä ollut mitään perhettä. Palatessaan siltä meriretkellä hän toi kanssansa perillisen. Säilytä nyt levollisuutesi, kuten sopii niin monen talentin omistajalle. Poika ja perillinen, josta puhun, on sama Ben-Hur, jonka jo olisi pitänyt viisi vuotta sitte kuolla airopenkillä, mutta joka nyt palaa varakkaana ja arvokkaana, ja joka Rooman kansalaisena ehkä… No niin, sinullahan on liian vakava asema kauhistuaksesi. Mutta minä, oi Midas, minä olen vaarassa, ja missä, ei minun tarvitse selittää sinulle. Kukapa syyn tietäisi, ell'et sinä.
Tähän sinä kaiketi sanot vain: joutavaa lorua!
Kun Arrius, tämän kauniiden Okeanidien sylistä päässeen ilmiön kasvatusisä, oli taistelemassa merirosvoja vastaan, upposi hänen laivansa ja kaikki, jotka siinä olivat, paitsi kaksi: Arrius itse ja tämä hänen perillisensä.
Upseerit, jotka pelastivat heidät laudalta, jolla he uiskentelivat, sanovat tribunin kumppanin olleen nuoren miehen, jolla laivan kannelle nostettaessa oli yllä kaleriorjan puku.
Tämän pitäisi toki vaikuttaa, mutta sinä kaiketi sanot uudestaan: joutavaa lorua! Minä sanon sinulle, hyvä Midas, että minä eilen onnellisesta sattumasta — siitä minä olen onnen jumalattarelle velkaa lupauksen — kohtasin Arriuksen salaperäisen pojan, niin että näin hänet ihan läheltä, ja minä täten varmimmasti vakuutan, vaikk'en minä häntä silloin tuntenut, että hän on se Ben-Hur, joka vuosikausia oli minun leikkikumppanini, sama Ben-Hur, joka, jos hän on mies, tietysti juuri tänäkin hetkenä, minun kirjoittaessani tätä, mietiskelee kostoa — niin ainakin minä tekisin hänen sijassaan — kostoa, joka ei tyydy vähempään kuin henkeen, kostoa isänmaan, äidin, sisaren ja omasta puolestaan ja — minä sanon sen vasta ihan viimeksi, vaikka sinun käsityksesi mukaan minun olisi pitänyt sanoa se ensinnä kaikista — kostoa hävitetyn omaisuutensa tähden.
Ja nyt, paras hyväntekijäni ja ystäväni, Gratus, katsoen sinun vaarassa oleviin sesterioihisi, joiden kadottaminen olisi suurin onnettomuus, mikä voi kohdata ketään, joka on niin ylhäisessä asemassa kuin sinä — nyt, sanon minä, luulen jo sinun lakkaavasi turvautumasta tuohon "joutavaan loruun", ja olevasi taipuvainen miettimään, mitä on tehtävä näin kiireisessä pulassa.
Katson sopimattomaksi kysyä sinulta mitä on tehtävä. Anna minun ennemmin sanoa, että minä antaudun sinun suojelukseesi taikka vielä paremmin: sinä olet minun Ulysseeni, jonka asia on antaa minulle järkeviä neuvoja.
Minusta on huvittavaa mielessäni kuvitella, mitenkä sinä, kun tämä kirje saapuu sinulle, ensi kerralla vakavana luet sen läpi ja sitte hymyillen. Mutta tottahan epäilyksesi viimein loppuu, ja kun sinä teet päätöksen, millaisen hyvänsä, niin tottahan se osoittaa Merkuriuksen viisautta ja Caesarin nopeutta toimeen ryhtyessä.
Aurinko on nyt noussut kaikessa loistossaan. Kahden tunnin kuluttua lähtee kaksi pikakulkijaa minun kammaristani, kummallakin kopia tästä mukanaan. Toinen matkustaa maitse, toinen meritse, sillä niin tärkeä on minusta sinun saada nopea ja tarkka tieto vihollisemme ilmestymisestä tähän roomalaisen maailmamme osaan.
Minä odotan täällä sinun vastaustasi.
Ben-Hurin olopaikka tietysti riippuu hänen esimiehestään konsulista. Vaikka konsuli varustautuisi yöt päivät, ei hän pääse täältä lähtemään kuukauden päiviin. Tiedäthän sinä, mitä merkitsee armeijan kokoaminen ja varustaminen, sellaisen armeijan, jonka tulee toimia autiossa, kaupungittomassa maassa.
Minä näin juutalaisen eilen Dafnen metsikössä, ja joll'ei hän nyt ole siellä, oleskelee hän varmaankin jossain lähellä, joten minulle käy helpoksi pitää häntä silmällä. Jos sinä kysyisit, missä hän nyt on, luulen voivani ihan varmaan sanoa, että hän on vanhassa palmustossa sheikki Ilderimin teltassa, joka kavaltaja ei voi kauan säilyä meidän mahtavalta kädeltämme. Älä ihmettele, jos Maxentius ensi työkseen vie sen arabialaisen laivaan ja lähettää Roomaan.
Minusta on erittäin tärkeätä että sinä saat tietää juutalaisen olinpaikan, koska se voi olla suurimmaksi hyödyksi, kun rupeat mietiskelemään, mitä on tehtävä, sillä minä, joka olen jo oppinut niin paljon ja mielessäni kuvittelen vaurastuneeni sen opin avulla viisaudessa, tiedän, että joka suunnitelmassa, joka koskee ihmistoimia, kolme asiaa on aina otettava lukuun: aika, paikka ja keinot.
Jos katsot Antiokian sopivaksi paikaksi, niin älä yhtään epäile uskoa asiaa paraimmalle ystävällesi, joka myöskin toivoisi olevansa sinun taitavin oppilaasi.
Messala.