VIIDES NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
(Jeppe hirressä riippumassa.) NILLA. JEPPE. TUOMARI.
NILLA. (Repii tukkaansa, lyö rintaansa ja huutaa:) Voi voi, hyvä isä! Pitääkö minun nähdä hurskas mieheni noin häpeällisesti hirsipuussa? Voi, rakas Jeppekulta! Anna minulle anteeksi, mitä olen sinua vastaan rikkonut. Voi voi, nyt herää omatuntoni; nyt — mutta liian myöhään — kadun tylyyttäni ja kovuuttani sinua kohtaan; nyt vasta sinua kaipaan, nyt vasta älyän, millaisen siivon miehen olen kadottanut. Jospa voisin pelastaa sinut kuolemasta omalla verelläni ja hengelläni!
(Pyyhkii silmiään ja itkee katkerasti. Sillä välin on unijuoman vaikutus lakannut ja Jeppe herää jälleen eloon, ja näkee riippuvansa hirressä, kädet selän taakse sidottuina, kuulee vaimonsa valittavan ja lausuu hänelle:)
JEPPE. Älä itke, rakas eukkoni! Tätä tietä meidän kaikkien on kuljettava. Mene kotiisi ja hoida talosi ja pidä huoli lapsistani. Punaisesta mekostani saat teettää takin pikku Ristolle. Tähteestä saa Martta itsellensä myssyn. Pidä ennen kaikkea silmällä, että laukkitammani tulee hyvästi ruokituksi, sillä minä olen rakastanut häntä veljellisellä rakkaudella. Ellen olisi kuollut, puhuisin sinulle paljon muutakin.
NILLA. Herra Jumala! Mitä tämä on? Mitä kuulenkaan? Voiko kuollutkin puhella?
JEPPE. Älä pelkää, Nilla! En minä tee sinulle mitään pahaa.
NILLA. Rakas Jeppekulta! Kuinka voit puhua, vaikka olet kuollut?
JEPPE. En tiedä itsekään, kuinka se on mahdollista. Mutta kuule, sydänkäpyseni, juokse nyt kuin ukonnuoli ja tuo minulle kahdeksalla killingillä viinaa, sillä minua janottaa nyt vietävämmin kuin elossa ollessani.
NILLA. Hyi, sinä elukka, sinä riivattu! sinä myrkyllinen juopporatti! Etkö saanut eläissäsi viinaa kyllin särpiä? Vieläkö sinua kanaljaa nytkin janottaa, vaikka olet kuollut? Sinäpä olet aika sika.
JEPPE. Sule nyt suusi, riivattu! ja juokse heti hakemaan viinaa. Jos et sitä tee, niin tulenpa, lempo ollen, joka yö tupaasi kummittelemaan. Nyt en enää pelkää mestari Eerikkiä, sillä ruumiini on kaikille iskuille tunnoton.
(Nilla juoksee kotiin hakemaan mestari Eerikkiä,
palaa takaisin ja antaa Jepelle selkään.)
JEPPE. Ai ai ai! Lopeta jo, lopeta jo, hyvä Nilla, muuten pieksät minut uudelleen kuoliaaksi, ai ai ai!
TUOMARI. Kuules, akka! Älä lyö häntä enään. Rauhoituhan, niin me sinun tähtesi annamme miehellesi anteeksi hänen rikkomuksensa ja tuomitsemme hänet uudelleen henkiin.
NILLA. Ei, ei, arvon herra! Antakaa hänen vaan riippua siinä, sillä hän ei ansaitse enää päästä elämään.
TUOMARI. Hyi sinua, akan ruoja! Pötki tiehesi siitä tai me ripustamme sinut hirteen miehesi viereen.
(Nilla juoksee matkoihinsa.)
Toinen kohtaus.
JEPPE. OIKEUSISTUIN.
(Jeppe lasketaan alas hirsipuusta.)
JEPPE. Armollinen herra tuomari! Onko se totta, että minä elän taas?
Tai ehkä minä vaan kummittelen?
TUOMARI. Sinä olet ihan ilmielävä. Sillä se oikeusistuin, joka on tuominnut sinut kuolemaan, voi myös tuomita sinut jälleen eloon. Etkö sitä ymmärrä?
JEPPE. En totta vie minä sitä ymmärrä, vaan luulen kulkevani täällä kummittelemassa.
TUOMARI. Sinua narria! Helppohan tuo nyt on ymmärtää. Jos joku ottaa sinulta jotakin, niin tietysti hän voi myös antaa sen sinulle takaisin.
JEPPE. No, mutta antakaas, kun minä lystikseni vedän teidät hirteen, niin saammepa nähdä, tokko minä voin sitten tuomita teidät jälleen eloon.
TUOMARI. Se ei käy laatuun, sillä et sinä ole mikään tuomari.
JEPPE. Mutta olenko minä sitten elossa taas?
TUOMARI. Olet, olet.
JEPPE. Ja enkö kummittele?
TUOMARI. Et suinkaan.
JEPPE. Enkä liiku mörkönä?
TUOMARI. Et tietysti.
JEPPE. Että minä siis olen sama Jeppe Niilonpoika kuin ennenkin?
TUOMARI. Aivan sama.
JEPPE. Etten minä ole mikään öinen haamu?
TUOMARI. Et laisinkaan.
JEPPE. Vannotteko valallanne, että se on totta?
TUOMARI. Sen vannon, että sinä olet ilmielävä.
JEPPE. Vannokaa siis kautta metsänpeikon, että se on totta.
TUOMARI. No, usko sinä vaan meidän sanaamme ja ole meille kiitollinen, kun olemme armahtaneet sinua ja tuominneet sinut jälleen eloon.
JEPPE. Jos ette itse olisi minua hirteen vetäneet, niin mielelläni olisin teitä kiittänyt, kun päästitte minut maahan takaisin.
TUOMARI. Ole rauhassa, Jeppe! Ja ilmoita meille, jos akkasi sinua tästälähtien pieksää, kyllä me siihen keinon keksimme. Tuossa sinulle 4 riksiä, joilla voit hankkia itsellesi pienet ilot, ja muista juoda meidänkin maljamme.
(Jeppe suutelee antajan kättä ja kiittää. Oikeusistuin poistuu.)
Kolmas kohtaus.
JEPPE. (Yksin.) Olen elänyt jo puolisen sataa vuotta, vaan en ole ikinä nähnyt niin paljon kummaa kuin näinä kahtena päivänä. Ne on saakelin sekavia asioita, kun oikein ajattelen: tunnin verran juopuneena talonpoikana, toisen tunnin paroonina, toisen taaskin talonpoikana, ja milloin kuolleena, milloin elävänä hirsipuussa, joka on kaikista kummallisinta. Mutta kenties käykin niin, että kun eläviä ihmisiä hirtetään, niin ne kuolevat, mutta kun kuolleita hirtetään, niin ne virkoovat jälleen eloon. — — — Luulenpa, että tämän jälkeen viinaryyppy maistuu suloiselta. Hei! Jaakko suutari! Tule ulos!
Neljäs kohtaus.
JAAKKO SUUTARI. JEPPE.
JAAKKO. Tervetultua takaisin kaupungista! Saitkos saippuaa akallesi?
JEPPE. Lurjus! Etkö tiedä, kenen kanssa puhut. Hattu pois päästäsi!
Sillä sinä olet vaan nulikka semmoisen miehen rinnalla kuin minä olen.
JAAKKO. En kärsisi muilta tuollaisia sanoja! Mutta sinä Jeppe suot toki joka päivä jonkun killingin minulle, senvuoksi en puheitasi niin tarkoin punnitse.
JEPPE. Hattu pois päästäsi, senkin rajasuutari, sanon minä!
JAAKKO. Mitä sinulle sitten on matkalla tapahtunut, kun olet muuttunut noin koppavaksi?
JEPPE. Tiedä, että minä olen riippunut hirressä sen jälkeen kun viimeksi kanssasi juttelin.
JAAKKO. Eihän tuo mitä niin merkillistä. Minä en ollenkaan kadehdi onneasi. Mutta kuules, Jeppe! Missä oluttuopin tyhjennät, siihen myöskin pohjasakat karista; mutta sinä juot itsesi humalaan muualla ja tulet sitten minun talooni riitaa rakentamaan.
JEPPE. Hattu pois päästäsi ja heti, sinä lurjus! Etkö kuule, kuinka taskussani helisee?
JAAKKO (Pistää hatun kainaloonsa.) Herran poika! Mistä olet saanut niin paljon rahaa?
JEPPE. Parooninvirasta. Kerronpa sinulle, mitä minulle on tapahtunut; mutta anna minulle ensin lasillinen simaa, sillä arvoni ei salli minun nyt särpiä Tanskan viinaa.
JAAKKO. Maljasi, Jeppe!
JEPPE. Nyt kerron sulle kaikki, mitä minulle on tapahtunut. Kun läksin luotasi, vaivuin sikeään uneen. Kun heräsin siitä, olin parooni ja join itseni uudestaan humalaan kanaljasäkin viiniä. Kun juovuin kanaljasäkistä, heräsin taas tässä piharikoilla, painuin uudelleen uneen siinä toivossa, että nukkumalla taas pääsisin parooninvirkaan. Mutta huomasin, ettei se temppu aina vetele, sillä akkani herätti minut mestari Eerikillään ja talutti minut tukkapäästä tupaan, osoittamatta pienintäkään kunnioitusta minun äskeiselle arvolleni. Tupaan tultuani sain semmoiset potkut takapuoleeni, että lensin päistikkaa taas ulos ja näin ympärilläni joukon otakiiniläisiä murjaaneja, jotka tuomitsivat minut pois päiviltä ja tappoivat minun rotanmyrkyllä. Kuoltuani minut hirtettiin, ja sitten kun olin hirtetty, virkosin minä taas eloon, ja sittenkun olin henkiin herännyt, sain minä neljä riksiä. Semmoinen on seikka, mutta kuinka se oikeastaan kävi, sen jätän sinun selitettäväksesi.
JAAKKO. Ha-ha-ha! Kylläpä sinä olet nähnyt unta, Jeppe.
JEPPE. Ellei minulla olisi nämä neljä riksiä taskussa, niin luulisinpä itsekin, että se oli vaan unennäköä. Jaakko, anna minulle vielä naukku! En viitsi enää ajatella kaikkia näitä hullutuksia, vaan juon itseni pätkään.
(Pitävät aika melua, ryypiskellen ja nauraen.)
JAAKKO. Terveeksi, herra parooni! Ha-ha-haa!
JEPPE. Etpä taida sitä oikein käsittää, Jaakko?
JAAKKO. En, vaikka seisoisin päälaellani.
JEPPE. Kuitenkin se saattaa olla täyttä totta, sillä sinä olet pöllöpää etkä ymmärrä niitä, kuin salatut ovat.
Nauravat ja laulavat:
Krouviin läksin mä ja krouviin läksit sä, meillä oli tyttöjä mukana. Hai tuttan juu. Sitten tuu. Sitten tuli pojat heitä halaamaan.
Viides kohtaus.
MAUNU. JEPPE. JAAKKO.
MAUNU. Ha-ha-ha! Nyt saatte kuulla saakelin lystin jutun, joka on tapahtunut eräälle Jeppe Niilonpojalle. Hänet löydettiin juovuksissa makaamasta tiepuolessa, puettiin toisiin vaatteisiin ja vietiin paroonin kartanoon, pantiin herran parhaaseen sänkyyn ja uskoteltiin, että hän on parooni, kun hän heräsi unestaan. Sitten hänet juotettiin taas uudestaan humalaan ja puettiin omiin vanhoihin ryysyihinsä ja kannettiin takaisin rikkatunkiolle. Kun hän sitten heräsi, niin hän luuli olleensa taivaassa. Olin nauraa itseni kuoliaaksi, kun kuulin voudin väeltä tämän jutun. Antaisinpa, totta vie, kokonaisen taalerin, jos saisin nähdä tuon narrin, ha-ha-ha!
JEPPE. Paljonko minä olen velkaa Jaakko?
JAAKKO. Kaksitoista killinkiä.
(Jeppe sukii suutansa ja luikkii häpeissään tiehensä.)
MAUNU. Miksi tuo mies niin äkkiä läksi tiehensä?
JAAKKO. Se oli juuri sama mies, jolle tehtiin se hauska kepponen.
MAUNU. Vai se se oli! No sitten minä juoksen sen perästä. Jeppe hoi!
Kuulehan! Millaista on elämä toisessa maailmassa?
JEPPE. Laske minut rauhaan.
MAUNU. Miks'et ollut siellä kauemmin?
JEPPE. Mitä se sinuun kuuluu?
MAUNU. No, kerrohan meille toki jotakin matkastasi.
JEPPE. Anna minun mennä, sanon minä; muuten sinulle käy pahasti.
MAUNU. Hoi, Jeppe! Olen niin utelias kuulemaan siitä jotakin.
JEPPE. Apua, apua, Jaakko suutari! Sallitko sinä, että minulle tehdään väkivaltaa talossasi?
MAUNU. Enhän minä mitä pahaa tee. Kysyn vaan sinulta, Jeppe, mitä näit toisessa maailmassa.
JEPPE. Hoi, hoi, auttakaa, auttakaa!
MAUNU. Etkö nähnyt ketään esi-isistäni siellä?
JEPPE. En; sinun esi-isäsi taisivat olla siinä toisessa paikassa, johon toivon sinun ja muiden koirien joutuvan kuoltuansa.
(Riistäytyy irti ja pötkii pakoon.)
Kuudes kohtaus.
PAROONI. SIHTEERI. KAMARIPALVELIJA. KAKSI LAKEIJAA.
PAROONI. Ha-ha-ha! Sepä vasta juttu, jota ei rahalla osteta. En olisi uskonut, että se niin mainiosti luonnistuu. Jos voit keksiä minulle vastakin huvituksia, Eerikki, niin pääsetpä korkeimpaan suosiooni.
EERIKKI. Ei, armollinen herra! En uskalla useammin ilveillä tällä lailla. Sillä jos hän olisi lyönyt teitä, niinkuin hän uhkasi, olisi siitä tullut ruma murhenäytelmä.
PAROONI. Se on kyllä totta. Sitä jo pelkäsinkin. Mutta olinpa niin ihastunut juoneen, että ennen olisin ottanut selkääni, melkeinpä olisin ennen antanut hänen vetää minut hirteenkin, kuin olisin ilmaissut kujeemme Jepelle. Etkö sinä ole samaa mieltä, Eerik?
EERIK. Enpä niinkään, teidän armonne. Olisi vähän kummallista, jos joku antaisi hirttää itsensä noin vaan leikin päiten. Se leikki kävisi liian kalliiksi.
PAROONI. Vielä mitä. Semmoistahan sattuu joka päivä. Jollei nyt ihan täsmälleen, niin jotenkin samoin päättää monikin päivänsä ihan turhan takia. Esimerkiksi: jos joku on luonnostaan heikko ja aavistaa menettävänsä henkensä ja terveytensä liialla juomisella, niin hän kuitenkin rasittaa omimistansa ja panee henkensä ja terveytensä alttiiksi usein yhden ainoan illan huvin vuoksi. Taikka sitten toisella tavoin: Turkin suurvisiirit kuristetaan tavallisesti hirttämällä, muutamat samana päivänä, jolloin he pääsevät visiiriksi, toiset taas muutaman päivän kuluttua; ja kuitenkin kiirehtivät kaikki kiihkeästi visiirinvirkaan, ikäänkuin heidän mielensä tekisi vaan hirteen korkea arvonimi kaulassa. Tai sitten vielä toisella tavoin: Upseerit uhraavat mielellään toinen toisensa hengen ja sielun, saavuttaakseen sankarimaineen ja mittelevät turhan päiten miekkojansa etevämpiensä kanssa, joiden he tietävät ihan varmaan suistavan tottumattoman vastustajan surman suuhun. Luulenpa myös, että on monta sataa rakastunutta, jotka yhden ainoan yön ilosta möisivät mielellään henkensä aamun tultua. Piiritystilaisuuksissa nähdään sotamiesten joukottain karkaavan riveistä ja rientävän piiritettyihin kaupunkeihin, joiden he tietävät pian antautuvan, ja elääkseen iloisesti yhden päivän, he antavat hirttää itsensä seuraavana. Toinen ei ole toistansa vakavampi. Muinaisaikoina nähtiin filosofienkin syöksyvän surman suuhun ainoastaan senvuoksi, että heitä sitten kuoleman jälkeen ylistettäisiin. Sentähden arvelen, että sinäkin, Eerik, olisit ennemmin antanut vetää itsesi hirteen kuin turmellut tämän ihanan historian.
* * * * *
Sen, lapsukaiset, näemme tästä tarinasta:
on yhtä vaarallista äkkikunniasta
osalliseksi tehdä rahvas alhainen,
kuin sortaa sitä, min vei kunto maineeseen.
Jos tyhmät talonpojat, sällit pääsee mahtiin,
niin pian valtikkakin keikkuu piiskan tahtiin,
jää hallinto kaikk' käsiin tyrannin
ja Nerot pääksi nousee pikkukyliinkin.
Nuo hirmuvaltiaat ne tuskin käytti
miel'valtaa moista kuin tää Jeppe näytti.
Ol' ilman tutkintoa hänen käskynään:
ken mieltä myöten ei, se piestään, hirtetään.
Me emme senvuoks aurankurjest' aikanamme
nyt enää ota korkeit' esivaltojamme;
ois siinä kohden vanha tottumus
vapauden sorto sekä kukistus.